Onnekas virhe OSA 7

LOUISIN NÄKÖKULMA

Kävelin autosta kauppaa kohti. Yhtäkkiä kuulin korviavihlovaa ääntä. ''OMG! Se on Louis Tomlinson, One Direction:ista!!!'' ryhmä tyttöjä huusi ja kerääntyi ympärilleni. He tukkivat tieni täysin ja lisää vain säntäsi kaikkialta.

''Louis, rakastan sinua!'' 
''Louis, voinko saada kuvan?''
''Mä ostan sulle porkkanoita, niitähän sä varmaan tulit hakemaan!''
''Asutko sä täällä?''
''Omg, ne asuu täällä!''

Hitto, nyt meidän pitää muuttaa.

''Hei, voitteko rauhoittua?'' huusin heille, turhaan, he vain innostuivat siitä enemmän. Tunsin vahvan käden tarttuvan käteeni. Katsoin taakseni ja näin turvamiehen. ''Väistykää, kiitos.'' hän sanoi rauhallisesti, mutta se ei auttanut. Hän oli iso ja vahva mies, joten hän voisi helposti työntää kaikki ihmiset pois. Hän raahasi minut kaupan toimistotilaan. ''Mitä sä oikein luulit tekeväs?''

Hän katsoi minua hullun katse silmissään. Hänelle ei kannattanut ryppyillä. ''Tulin vaan hakemaan maitoa. Mutta sitten kaikki tää tapahtui.'' sanoin vakavana. ''Soita jollekkin, että tulee pelastamaan sut täältä, jotta tää kauppa voitais taas avata.'' hän sanoi ja lähti toimistosta. Soitin hänelle, joka oli ensimmäisenä mielessäni. Painoin numeroa yksi pikavalinnassa, Haz.

''Harry-olen-kaupassa-ja-fanit-löysivät-mut-ja-mua-pelottaa.'' sanoin nopeasti heti kun hän vastasi. ''Moi Lou. Hidasta, en tajunnut!'' hän nauroi ja sanoin lauseen uudestaan. Hän sanoi, että soittaa Simonille ja Paulille. ''Kiitti, Haz. Sori, että löin sua eilen. Rakastan sua.'' hymyilin. ''Ei haittaa. Mäkin rakastan sua.'' kuulin hymyn hänen äänessään. 

Rentouduin, kun tiesin, että hän antaa anteeksi ja niin tein minäkin. Vaikka hän olisikin suudellut Cindyä, en pystyisi olla hänelle vihainen viikkoakaan. En pystyisi siihen. En osaa olla pitkävihainen, varsinkaan Harrylle. Olin viisi minuuttia yksin, kunnes Paul rymisteli huoneeseen.

''MITÄKÖHÄN HITTOA SÄ LUULIT TEKEVÄSI?!?!!?'' hän huusi sama hullun katse silmissään kuin turvamiehellä. ''Niinkuin selitin, tulin hakemaan maitoa.'' sanoin rauhallisesti. Se näytti tekevän hänet vielä vihaisemmaksi, jos se edes oli mahdollista. ''Etkö sä voinut lähettää vartijaa tai sitä tyttöä? Sinun piti itse päästä?! Tajuatko kuinka vaarallista se oli? MITEN todella voit kuvitella sen olevan okei?! Ja kerron vaan, Simon ei tule sulattamaan tätä helpolla.'' hän sanoi jo hieman rauhoittuneena.

''Sillä tytöllä on nimikin, Saara, ja hän nukkui vielä. En kysynyt vartijaa, koska he tekee jo ihan tarpeeks töitä. Luulin olevani kyvykäs käymään itse kaupassa.'' murjotin. ''No, nyt vartijoiden täytyy työskennellä vielä enemmän, koska fanit tietävät teidän asuvan täällä!'' hän murjotti takaisin.

''Pitääkö taas muuttaa?'' katsoin häntä surullisena. Hän ravisteli päätään. ''Ei, sanot vaan, että olit vierailemassa kaverillasi.'' Huokaisin helpotuksesta. Vihasin sitä, että muutimme koko ajan. Se on aina niin iso homma, varsinkin Zaynin hiustuotteiden takia. Shh, älkää kertoko hänelle, että sanoin noin.

''Nyt mene kotiin, ettet aiheuta enemmän harmia.'' hän osoitti takaovea. Nousin tuolista ja aloin kävellä takaovelle. Tunsin hänen silmänsä selässäni. ''Ota kuva, Paul. Se kestää pidempään.'' sanoin ja menin sisälle autooni, joka oli ajettu oven eteen. Ajoin hiljaa takaisin asunnollemme, missä Saara ja pojat jo luultavasti odottivat. Hyppäsin ulos autosta. Kävelin ovelle päin, enkä halunnut, että kukaan näkee minua. Aiheutin jo tarpeeksi. 

''Louis! Huolestutit mut todella, älä tee sitä enää!'' Niall tuli halaamaan heti kun avasin oven. Hymyilin ja halasin takaisin. Hän astui sivuun ja Harry tuli halaamaan, melkein murskasi luuni. Naurahdin ja puristin häntä lujaa. ''Jessus, pojat! Ihan kuin olisin ollut jossain autoonnettomuudessa!'' 
''Älä naura, Lou, mikään ei enää yllätä mua tän jälkeen.'' Liam katsoi vakavana. Minä vain hymyilin ja kävelin kohti keittiötä, jossa Zayn ja Saara olivat.

Molemmat kääntyivät katsomaan minua. Zayn vain katsoi minua ja hymyili. Saara taas hyökkäsi kaulaani. Hän laski päänsä kaulalleni. Tämä tuntui niin hyvältä.. Oikealta... ''Herrajumala, Louis! Olin niin huolissani susta! Luulin, että sä kuolet tai jotain.'' hän hengitti kaulaani ja sain kylmiä väreitä.

''En tosiaankaan ollut kuolemassa, mutta kiva tietää, että välität, jos niin tapahtuisi.'' sanoin. ''Lou, älä ikinä luule, etten välittäisi susta!'' Okei, siinä se, hän ei ole pelkkä hyvä ystävä. Olen tuntenut hänet vain päivän, mutta voin sanoa, että hän on #2, heti Harryn jälkeen.

SAARAN NÄKÖKULMA

Tottakai välittäisin, jos hän kuolisi! Hän on paras kaverini. ''Lou, älä ikinä luule, etten välittäisi susta!'' sanoin, enkä vieläkään päästänyt häntä pois halauksesta. Hän varmaan luulee nyt, että olen joku takertuva hullu, koska olen halannut häntä niin pitkään, mutta olin vain niin huolissani! Pahimmat asiat vain tunkeutuivat mieleeni, kun hän oli poissa. 

''Kiitos, kulta, mä vain vitsailin.'' hän nauroi ja antoi tiukan puristuksen. Peräännyin ja katsoin häntä tosissani. ''On asioita, joista ei vitsailla, Louis. Kuolema ja Harry Potter.'' repesin ja hymyilin. Hän hymyili takaisin sydämenpysäyttävän hymyn ja otti kädestäni. ''Tuu.'' hän sanoi ja ohjasi minua olohuoneen läpi eteiseen. Kukaan pojista ei huomannut, koska he pelasivat videopelejä. Tällä hetkellä he pelasivat Call Of Dutyä, mikä oli mahtava peli, mutta Louis ei näyttänyt haluavan pelata. 

''Looouuuuiiiisss...'' valitin kun kävelimme portaita ylös jonnekkin. Niitä oli vaikka kuinka paljon. Rappuja vain tuli lisää ja lisää. ''Se on sen arvoista.'' Louis sanoi, enemmän itselleen kuin minulle. ''Miks sä laitoit mut kiipeemään Mount Everstille?'' kysyin. Hän suoristi selkäänsä ja nauroi. ''Jotta sä näkisit tämän.'' tulimme ylös ja hän avasi oven.

Koko Lontoo näkyi niin kauniina silmiemme alla. Se näytti postikortin kuvalta. Se oli upea. Ja vielä upeampaa siitä teki se, että näin sen Loun kanssa. Käsi kädessä. ''Oikeassa olit, se oli sen arvoista.'' nauroin. Hän näytti vielä upeamman maiseman kulmasta. Perhoset jylläsivät mahassani. En tiedä, miksi ne olivat siellä, mutta ne eivät ainakaan auttaneet tilannetta. Kaikista kaunein maisema, kaikista kauneimman pojan kanssa, käsi kädessä. Ja se, että sain kutsua tätä poikaa ystäväkseni, teki siitä vielä hienompaa.

''Kiva, että pidät siitä.'' hän sanoi ja katsoi minua. ''Sitä ei voi sanoin kuvailla.'' en voinut irrottaa silmiäni siitä. ''Niimpä.'' Louis sanoi ja vieläkin katsoi minua. Hän astui eteeni ja peitti näkymän. Aioin juuri protestoida sitä ennen kuin katsoin hänen silmiinsä. Hän näytti mietteliäältä ja surulliselta samaan aikaan, mutta ennen kaikkea hermostuneelta. Hänen hikiset kätensä ottivat minun käteni omiinsa ja hän astui lähemmäs. ''Sä olet sanoin kuvaamaton.''

Hän sanoi valheensa niin hiljaa että tuskin kuulin sitä. Hän otti taas yhden askeleen minua päin. Kuulin hänen hengityksensä korvassani. Hän otti vielä yhden askeleen kohti minua, nyt välissämme ei ollut tilaa yhtään. ''MÄ TEIN ENNÄTYKSEN CALL OF DU... ohhoh, ei mitään sittenkään...'' Niall häiritsi. Käänsin päätäni ja katsoin ovea ja häntä vuorotellen. Hän ymmärsi ja 'sori' näkyi hänen huulillaan. Tapan hänet myöhemmin.

''Pitäs varmaan mennä alas..'' Louis sanoi pettyneenä. En halunnut jättää tätä näin, joten nousin varpailleni ja muiskautin pienen pusun hänen poskelleen. ''Joo, niin pitäisin..''