Onnekas virhe OSA 3

Saaran näkökulma

Meikkaaja suorastaan heitti minut tuoliin ja alkoi laittamaan puuteria naamaani. Sitten hän veti hiukseni taakse, jotta kasvoni kääntyisivät suoraan ylöspäin. Sitten hän laittoi kajaalia ja ripsiväriä. Vielä hiukan poskipunaa ja viimeiseksi huulikiiltoa. Oikeasti tunsin itseni Barbien näköiseksi, mutta en uskaltanut sanoa mitään, koska hän pelotti minua.

''Moi!'' vaatettaja huudahti, hän vaikutti paljon mukavammalta kuin meikkaaja. ''Onkos sulla jotain tiettyä mielessä? Hameita vai mekkoja, ehkä housut?'' ''Eipä oikeastaan...'' mumisin jotain. Hän nyökkäsi ja hyökkäsi takaisin vaatteiden pariin. Hän otti esiin kivan kukkamekon, joka oli lyhyt, mutta ei liian lyhyt. Se oli tummansininen, jossa oli valkoinen vyö. Se oli niin kaunis.

''En voi laittaa tuota! Säästä se nätimille tytöille!'' Ravistelin päätäni. ''Kaikki muut tytöt ovat joko 10-vuotiaita tai sitten heidän vartalonsa ei sovi tähän.'' Hän hymyili ja näytti mekkoa uudelleen. Se ei voi olla totta! Eikä hän saisi haukkua heitä noin... Ehkä se on vain hänen huumoriaan. ''Kokeile edes, se on varmasti täydellinen!'' Hän hymyili. Nyökkäsin ja menin verhon taakse. Otin farkkuni, paitani ja jakkuni pois ja sujautin mekon päälleni. Se todella istui minulle ja vyö sopi kauniisti. Mekon pituus teki minut näyttämään pidemmältä ja tummansininen sopi ihonväriini. Tulin verhon takaa ja vaatettaja alkoi taputtamaan ja hymyilemään. ''Sanoinhan, että se on täydellinen! Nyt saat näyttää sen pojille, tarvitsen heidän hyväksyntänsä.''

Naurahdin ja kiitin häntä kun poistuin huoneesta. Hän sanoi, että saan pitää mekon, jos halusin. Tottakai halusin, huomioon ottaen, että minulla on vain kaksi mekkoa. Kävelin heidän pukuhuoneeseensa ja kaikkien päät kääntyivät katsomaan minua. ''Näytät...'' Louis sai ulos katsoessaan minua vieläkin. 

''Okei, ei tarttee valehdella! Tiiän, että se ei näytä kovin hyvältä, mutta he eivät keksineet mulle muutakaan, okei?'' Aloin samalla peruuttamaan ovelle päin ja ajattelin mielessäni: Tiesin, ettei olisi pitänyt suostua. Tällä hetkellä voisin olla kotona sängyllä katsomassa Gossip Girliä teekupposen kanssa. Nyt joudun kompuroimaan ja nolaamaan itseni maailman suurimpien tähtien edessä. He tuijottivat minua, kuin minulla olisi kaksi päätä. Lopetin ajattelun ja katsoin heitä ovelta. He todellakin katsoivat minua kuin hullua, mutta eivät syistä, joista luulin. Louis käveli luokseni, otti käsistäni ja katsoi syvälle silmiini.

''Mun piti sanoa, että näytät todella kauniilta.'' Hän katsoi minua niin vakavasti, että jopa uskoin häntä hetken. Tunsin, kun naamani valahti punaiseksi ja katsoin pois, mutta hän siirsi pääni takaisin. ''Saara, näytät uskomattomalta.''

''Hei! Varastit adjektiivini!'' Harry kitisi ja laittoi kätensä ristiin rinnan päälle. ''Odotas, mulla on uusi, upea.'' Hän näytti todella tyytyväiseltä itseensä. ''Ajattelin enemmänkin loistavaa, mutta upea käy hyvin.'' Liam nyökkäsi. Sitten hän näytti syylliseltä johonkin. ''Älkää sanoko tuota Danille.''

''Dani eli Danielle on siis Liamin tyttöystävä. Jopa sun tasoasi.'' Zayn selitti. ''Hei, varo mitä sanot!'' Liam näpäytti ja osoitti sormellaan Zaynia. Zayn nosti kätensä, kuin antautuisi. ''Näytät todella hyvältä, Saara, kaikki me ajattelemme niin.'' Niall sanoi ihanalla aksentillaan ja tuli halaamaan. Naurahdin ja halasin takaisin. ''Te olette hulluja.'' Nauroin heille. ''Olen oikeastaan aika rauhallinen nyt, täytyy säästää energiaa lavalle. Kaikkien meidän täytyy.'' Louis hymyili.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Louis hyppeli ja venytteli kävellessään ympäri huonetta. Harry ja Liam istuivat nurkassa juttelemassa. Zayn kävi hakemassa keikkabussista jotain ja Niall avasi ääntään. Minä vain istuin sohvalla ja katselin heitä. Noloa. Niall käveli luokseni, istui viereeni ja laski päänsä olkapäälleni. ''Ootko okei?'' kysyin samalla, kun haroin hänen ihanan pehmeitä hiuksiaan. Hän painautua olalleni enemmän, tunsin sen. Hän huokaisi syvään. ''Joo, oon varmaan vaan hermostunut.''

Hän hengitti syvään. Otin hänen kädestään kiinni ja hieroin hänen selkäänsä hellästi. Tätä isäni teki rauhoittaakseen minua kun vanhempani kertoivat eroavansa. Hän tekee sitä kyllä vieläkin, näen häntä aina viikonloppuisin. ''Vaikka sä laulaisit täysin nuotin vierestä koko konsertin ajan, kukaan ei välittäisi. He silti rakastaisivat sua, niinkuin sä rakastat ruokaa.'' Naurahdin hänelle. Hän kikatti hieman ja kysyi: ''Miten sä tiiät, että rakastan ruokaa, vaikka et ole fani?'' ''En sano ettenkö olisi fani, en vain kerkeä kuuntelemaan musiikkia, teidän enkä kenenkään muunkaan. Ja oot irlantilainen, eivätkö he just rakasta ruokaa?'' kysyin ja nauroin hieman. Hän alkoi nauramaan ja kovaa. ''Kuin sanoisi, että britit pitäisivät fish n' chips-annoksesta!'' hän huudahti. ''Me britit rakastamme sitä annosta!'' taputin hänen päätänsä. 

''Miks oot liian kiireinen kuuntelemaan musiikkia?'' hän kysyi ja kääntyi makaamaan, hänen päänsä oli nyt sylissäni. En välittänyt siitä, tunsin itseni rauhoittuneeksi hänen seurassaan. Toisin kuin kenenkään muun pojan kanssa. ''Mulla oli työ, joka vei paljon aikaa, mutta sain potkut tänään. Työskentelin vain sen takia, että saisin maksettua koulutukseni.'' Haroin hänen hiuksiaan ja katsoin hänen kauniita silmiänsä.

''Oon tosi pahoillani siitä. Mitä sä opiskelet?'' hän kysyi pahoillaan. ''Haluun olla meikkaaja/stylisti, mutta tarvitsen koulutusta ensin.'' hymyilin hänelle. Hän hymyili takaisin, nyt suu auki. Hampaat kiilsivät kauniisti. ''Kun oot saanut koulutusta, soita meille! Kuten tiiät, meikkaajamme ei ole kovin mukava.'' hän naurahti. ''Pojat, lavalla viiden minuutin sisällä!'' Joku mies katsoi sisään huoneeseen. Niall huokaisi ja nousi ylös. ''Tuut lavalle vasta viimeisen biisin alettua, joten yritä tehdä olosi mukavaksi.'' Liam hymyili, kun meni ulos ovesta. Okei, murtakaa jalka tai jotain, sitten olette saaneet minut tuntemaan itseni mukavaksi, ajattelin. ''Tuutte olemaan loistavia, uskon teihin!'' huusin käytävälle. ''Rakastamme sua, Saara!'' he kaikki huusivat kuorossa. ''Mäkin teitä!'' huusin vielä takaisin.

Kävelin takaisin pukuhuoneeseen ja heittäydyin sohvalle. Tapoin aikaa pelailemalla pelejä, kunnes viisi innostunutta poikaa ryntäsi sisään takaovesta, osoittaen kelloa, että oli mennyt yli puolet keikasta. ''No, olikos teillä hauskaa?'' hymyilin siitä innoissani, että näin taas heidät. ''Todellakin! Näittekö ne tytöt niiden kylttien kanssa, ihan edessä? Huhhuh, Harry, oot tosiaanki saanu tytöt ihan sekaisin!'' Louis istui viereeni sohvalle ja halasi minua tosi lujaa.

''Joo! ^Harry Styles, give me some!^! Harry, mitä?!'' Zayn huusi. ''Parasta oli, kun Zayn sano niille, että Harry on antanut kaikkensa Loulle! Oot nero, Zayn!'' Liam huudahti ja antoi Zaynille high-fiven. ''Ikävöitkö sä mua?'' Niall kysyi ja tuli istumaan toiselle puolelle minua. Katsoin häntä ^oletko tosissasi?^-ilmeellä. Hän hymyili ja huusi: ''Pojat, hän ikävöi meitä!''

''Tottakai ikävöin teitä! Angry Birds alkoi jo tuntua tosi tylsältä.'' Naurahdin ja kaikki alkoivat nauramaan. Sitten he vakavoituivat. ''Okei, kun sut kutsutaan lavalle..'' Liam aloitti vakavana. ''..mee istumaan Loun viereiselle jakkaralle. Hän laulaa sulle, onkse okei? Ainiin, älä kompastu rappusissa!'' Hän hymyili. ''Se on ok! Tunnen itseni, tulen mokaamaan vielä pahemmin.'' Sanoin ja Louis halasi minua vielä tiukemmin ja meni sen jälkeen istumaan Harryn syliin. Luulen, että he olivat todella läheisiä, läheisempiä kuin muut pojat. En vain tiedä millä tavalla. 

''Pojat, lavalle nyt!'' Sama naama kurkisti taas ovesta. ''Jos haluut jotain kivaa tekemistä, raapusta numerosi meidän puhelimiin!'' Niall hymyili ja antoi minulle viisi iphonea. ''Älä huoli, niissä ei ole lukkoja ;)'' Niall hymyili vielä ja vinkkasi. ''Onnea!'' huusin nopeasti. ''Samoin!'' he huusivat taas kuorossa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

''Anteeksi neiti Calder, mutta teitä tarvittaisi kohta lavalla.'' Sama vanha nainen tuli sanomaan. ''Tulisitko mukaani?'' Nyökkäsin, nousin ja lähdimme huoneesta. Kuulin musiikkia jo tänne asti. Ja tyttöjen kiljuntaa. Perhoset alkoivat lentelemään vatsassani mitä lähemmäs tulin lavaa. Vanha rouva hymyili rauhoittavasti, kun odotimme muiden kanssa pääsyä lavalle. Mitä ihmettä vaatettaja puhui? Heillähän on kaikilla upeat vartalot! Siellä tosiaan oli muutama kymmenvuotias, mutta muut olivat kuumia kuin mitkä! Näytin kasalta likaisia sukkia heihin verrattuna, kiva.

''Nyt, hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat, on aika sanoa tervetuloa ystävillemme! Annetaan heille isot aplodit!'' Louis katsoi minua samalla kun sanoi sen. Into levisi hänen kasvoilleen. Nainen osoitti meidät lavalle ja me menimme. Valitettavasti, olin ensimmäinen. Näin, että stadium oli täynnä ihmisiä ja kaikki huusivat. He huusivat ja huusivat, kun porukkaa tuli lavalle. Menin istumaan Loun viereen ja hän laittoi kätensä lanteilleni. Kuolen. Kohta.

Siellä oli niin paljon ihmisiä. Huudot tekivät minut melkein kuuroksi. Valot olivat niin kirkkaat. Ainoa asia, joka piti minut maan pinnalla oli Louis. Hän pitää minut rauhoittuneena. ''Tämä on hyvä ystävämme Saara, jota rakastamme paljon, koska hän palautti puhelimeni!'' Louis huusi yleisölle ja hymyili samalla kun muiskautti pienen pusun poskelleni. Menin aivan punaiseksi, kun yleisö huusi ''AWWW!'' Louis vain nauroi minulle ja näytti, että muut voivat esitellä oman tyttönsä. Kaikki oli sumeaa, kunnes Louis alkoi laulamaan vieressäni.

''And when i see you on the street,'' hän lauloi ihanalla äänellään ja otti kädestäni kiinni. ''..in his arms, i get weak, my body fails, i'm on my knees, praying!'' hän nosti kättäni ja pussasi sitä ennenkuin alkoi laulamaan kertosäettä. ''When he opens his arms and holds you close tonight, it just won't feel right, cause i can love you more than this, and when he lays you down I might just die inside, it just won't feel right, cause I can love you more than this.'' he lauloivat ja saivat sen kuulostamaan enkelin laulamalta.

''Cause I can love you more than this.'' Liam lopetti. Huudot kuuluivat koko stadiumilla ja varmasti sen ulkopuolellakin. ''Kiitos paljon! Rakastamme teitä!'' Liam sanoi vielä. ''Olette olleet yksi parhaimmista yleisöistämme, eikö?'' Niall katsoi muita poikia ja he nyökkäsivät. ''Pysykää näin ihanina! Rakastamme teitä!'' Harry vielä huusi ja poistui muiden poikien mukana. Seurasin heitä, pelkäsin jääväni yksin. Pääsin lavalta, juuri ennenkuin olisin tullut sokeaksi ja kuuroksi.

Me kaikki juoksimme pukuhuoneeseen ja tulimme kirjaimellisesti hulluiksi! Nyt näin, miksi he rakastivat olla lavalla, se oli parempaa kuin olla humalassa! Ei sillä, että olisin ikinä kokeillut... 

''Piditkö sä siitä?'' Niall kysyi ja halasi minua, kun vihdoin rauhoituimme. ''Ootsä tosissas? Rakastin sitä! Nyt toivon, että musta tulisi osa bändiä!'' Nauroin. ''Osaatsä laulaa?'' Hän kysyi kun vielä piti minua halauksessaan. ''Osaan laulaa yhtä hyvin kuin rotta.'' hymyilin hänelle ja hän kikatti. ''Onks sulla kyytiä kotiin?'' Liam kysyi huolestuneesti. ''Ei, mut meen bussilla.'' Hymyilin heikosti, mutta hän ravisti päätään.

''En kuullut mitään! Näyttää siltä, että oot meidän kanssa tänä yönä.'' Hän vinkkasi minulle ja lähti ennenkuin kerkesin sanoa vastaväitteitä. ''Pojat, Saara tulee meille!'' Niall huusi ja he kaikki hurrasivat. Kiva tietää, että olen haluttua seuraa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

''Saara tulee mun kanssa!'' Harry ilmoitti kun tulimme sisään heidän taloonsa. ''Haz, Louis on sun kanssas!'' Liam muistutti. ''Nojoo, mutta Saara on kuuma ja Lou on superärsyttävä. Kumman kanssa luulet mun haluavan viettää yöni?'' Harry nosti kulmakarvojaan ja Liam muuttui punaiseksi ärsytyksestä. ''Mäkin rakastan sua, Haz.'' Louis läimäytti Harrya. ''Voin kyllä nukkua sohvallakin, kun siitä on noin paljon har...'' aloitin ennen kuin he keskeyttivät minut. ''EI!'' Kaikki huusivat. ''Okei okei..'' Mumisin. ''Koska oon kaikista kypsin..'' Liam aloitti, kukaan ei vielä sanonut mitään koska tiesivät tämän olevan totta. ''.. mä päätän, että mitä tehään. Lou ja Harreh, Zayn ja mä ja Niall ja Saara. Vastaväitteitä?'' Hän katsoi kaikkia kysyvästi. Kaikki ravistelimme päitämme.

''Mun pitäs päästä nukkuu, oon ihan kuitti.'' Niall sanoi ja haukotteli. Kaikki vain nyökkäsivät. ''Öitä.'' Zayn sanoi ja meni Liamin kanssa heidän huoneeseensa. ''Öitä, ihanat ihmiset.'' Harry vinkkasi ja hyppäsin Loun reppuselkään ja he menivät huoneeseensa. ''Öitä, kaikki!'' Huusin vielä. ''Öitä, Saara!'' kaikki huusivat takaisin. ''Rakastamme sinua.'' Harry ja Louis lauloivat oven suusta minulle. Niall nauroi ja veti minut makuuhuoneeseensa. Se oli aika tyhjä, mutta niin oli minunkin kämppäni. Hän heitti minulle ison valkoisen t-paidan ja meni itse kylpyhuoneeseen.

Vaihdoin sen nopeasti ylleni ja hyppäsin hänen pehmeään ja lämpimään sänkyynsä. Hän tuli kylpyhuoneesta vain bokserit jalassaan. En voinut olla huomaamatta, kuinka hyvännäköinen hän oli. En kyllä voisi ajatella minua ja Niallia sillä tavalla, vain ystävinä. Voin nähdä minut ja Loun ylemmällä tasolla, mutta ajattelen silti, että hän saa paremmankin. ''Öitä, ihana.'' Niall kuiskasi ja kietoi kätensä ympärilleni. Tunnen oloni niin hyväksi hänen seurassaan. Tätä päivää en unohda ikinä.

Onnekas virhe OSA 2

Saaran näkökulma

Kun sain itseni näyttämään siedettävältä, hyppäsin taas bussiin. Minun piti käydä töistä muutama paperi, ennenkuin pääsisin konserttiin. En ole kovin iso directioner, mutta minulla ei ole mitään heitä vastaan. Miksi olisi? He ovat maailmalla, elämässä unelmaansa ja minä, minä olen täällä jumissa supermarketissa, pienellä palkalla ja ärsyttävällä pomolla! Miksi en siis pitäisi heistä? Olen hieman kateellinen... Mutta siinä se.

Kävelin pomoni toimistoon kun minut kutsuttiin sinne. ''Istu vain.'' Pomoni sanoi. Pienessä laatassa pöydällä luki 'Rouva Sievers'. Hänellä oli pieni toimisto, iso pöytä, muutama tuoli ja pari taulua. Kaikki paperit olivat huolellisesti kirjahyllyssä. ''Neiti Calder.'' Pomoni sanoi. ''Olen pahoillani, mutta meidän on irtisanottava sinut.'' Tunsin sydämeni pysähtyvän.

''M-miksi?'' kysyin varovaisesti. Ainoa syy, miksi oikeasti olin täällä oli äitini. Hän tunsi omistajan. Mutta jos he haluavat minusta eroon, se ei ole minun syyni, eihän? ''Joudumme pysymään budjetissamme. Ei mitään henkilökohtaista.'' hän selitti. Hän nosti silmälasejaan koppavan näköisenä. ''Et kyllä näytä kovin surulliselta..'' Hän nosti kulmakarvojaan, pelottavasti. Hitot, elät vain kerran, ajattelin.

''Vihasin olla täällä. Vihasin ihmisiä täällä, etenkin teitä. Ainoa syy, miksi vielä olen täällä on äitini. Koska en ole täällä töissä enää, voin kertoa asioita, joita ette tienneet. Laura soitti olleensa kipeänä, koska käskin hänen tehdä niin. Hän oli niin päissään ja pilvessä, ettei hänen työnteostaan olisi tullut mitään. Hän on myös pitänyt tätä markettia huumeiden säilytyspaikkana. Hän on kovan luokan huumediileri ja sinä olet idiootti, kun et ole nähnyt sitä. ''Nousin seisomaan ja suoristin farkkujani. ''Anteeksi, nyt minun on poistuttava tapaamaan tuiki tuntematonta ihmistä, joka sai perseeni värisemään. Asiahan ei teille kyllä varsinaisesti kuulu.''

Kävelin ulos toimistosta. Kun olin varma, ettei kukaan näe, tanssin pienen happytanssin. OLEN VAPAA! Saan nukkua ja mennä ulos, tavata uusia ihmisiä ja mikä tärkeintä, minun ei tarvitse työskennellä!

Päätin kävellä konserttiin, koska olin niin iloinen, eikä se ollut niin kaukanakaan. Mumisin laulua, jonka juuri keksin. Aloin saada outoja katseita, mutta en välittänyt. Olin niin iloinen. Kun saavuin areenalle, menin taakse. Siellä oli satoja tyttöjä kiljumassa, mutta päätin kävellä suoraan henkivartijan luo. Tyttöjen katseet seurasivat, mutta tuntui kuin minulla olisi ollut jonkinlainen kupla ympärilläni suojelemassa. Kuin mikään ei voisi satuttaa minua.

''Makaroonilaatikko.'' sanoin vartijalle. Hän nyökkäsi ja avasi oven minulle. Näin naisen odottavan oven luona. ''Hei! Kuinka voin auttaa sinua?'' Hän kysyi ystävällisesti. Hänellä oli harmahtavat hiukset ja pyöreät silmälasit, jotka keikkuivat hänen nenällään. ''Hei! Etsin Lou:ta. Minulla on hänen puhelimensa.'' Otin sen pois taskustani ja näytin hänelle. Hän katsoi sitten ipadiinsa jota piteli ja katsoi jonkin sortin nimilistaa. ''Oletko Saara Calder?'' hän kysyi, katsoen minua hieman pelottavasti. ''Se on nimeni.'' Sanoin iloisena. Hän nyökkäsi ja alkoi kävellä käytävää pitkin. Seurasin häntä, olettaen, että hän tiesi missä Lou on. ''Vaikutat erittäin iloiselta tänään.'' Hän hymyili kun käännyimme jostain mutkasta. ''Joo, sain potkut tänään.'' hymyilin hänen katsoessaan minua hiukan oudosti. Onhan se outo syy iloita, mutta hän ei saa minua muuttamaan sitä. Ei kukaan täällä.

''Okei, tämä on hänen pukuhuoneensa.'' hän esitteli, aikoen kävellä pois. Mitä? Miksi hänellä on oma pukuhuone? Luulin, että vain esiintyjillä on sellaiset. Hän selvästi näki hämmästykseni kasvoillani ja tarttui käteeni hennosti. ''Tiesithän sinä, että sinulla on Louis Tomlinsonin puhelin?'' Ei, en todellakaan tiennyt. Tunsin kun silmäni isonivat hämmästyksestä. Miten en voinut huomata sitä aikaisemmin? Olen niin tyhmä... Siksi hän ei voinut lähteä ulos ilman henkivartijaa. Ja minä kutsuin pomoani idiootiksi..

Hän puristi hieman kättäni ja lähti. Jäin yksin, kurkkuni kuivui ja käteni hikosivat. Enkö vain voisi jättää tätä puhelinta tähän oven eteen? Se on hyvä idea. Kumarruin alas ja ovi aukesi. Katsoin ylös hämmästyneenä ja näin -kenet muunkaan kuin- Louis Tomlinsonin.

''Moi!'' Hän tervehti iloisesti. Katsoin häntä suurilla silmilläni. ''Kuinka voin auttaa?'' Hän nosti minut pystyyn. ''Minä.. Minä.. Puhelin... Joo, puhelin!'' Työnsin sen suoraan hänen naamansa eteen. Hän näytti hieman hämmästyneeltä, ennen kuin otti puhelimensa minulta. ''Okei.. Olet siis Saara?'' Hän katsoi minua ihanilla silmillään. Hänellä oli päällään raitapaita ja punaiset housut. Hän näytti tosi söpöltä, mutta kuten sanoin, en ole nätti enkä mitenkään viehättävä.

''Joo.. Kiva tavata. Mikset kertonut että sä olet... Sä?'' Hyvä Saara, ajattelin. ''No.. Mä luulin että sä tajusit.'' Hän hymyili. ''Näköjään et.'' Hänen hymynsä sai jalkani melkein alta ja nojasin seinään, yritin näyttää normaalilta. Se ei näköjään onnistunut, sillä hän nosti kulmakarvojaan. ''Ootko okei?'' Hän kysyi. En, mutta olinko ikinä? ''Joo.. Mun pitää nyt mennä..'' Jalkani alkoivat taas kantaa. ''En voi antaa sun lähteä minnekkään, sä pelastit mun rakkaani.'' hän sanoi ja painoi iphoneaan rintaansa vasten. Naurahdin hänelle ja hän hymyili taas. ''Mitä sä san...'' Aloitin kysymyksen. ''Ole lavatyttömme! Jooko?'' ''Niin mikä?'' kysyin ihmeissäni.

''Yksi heistä, joka tulee lavalle konsertin lopussa. Jooko, jooko, jooko? Vaikutat tosi kivalta!'' Hän puri huultaan hermostuneesti. Tunsin, että jalkani pettäisivät taas alta ja kurkku kuivui, joten nyökkäsin vaan. Normaalisti olisin sanonut suoraan ei, mutta en olisi voinut, en noille silmille. ''Kiva! Tuu tänne, meidän meikkaaja valmistelee sut, vaikka et sä mitään meikkiä tarviikkaan!'' Hän vinkkasi. Hän oli oikeassa, en tarvinnut sitä, se ei tehnyt mitään hyvää minulle, vaikka varmaankin pitäisi. Olisin silti vain Saara, sosiaalisesti erittäin nolo Saara. Hän otti kädestäni kiinni ja toi minut pukuhuoneen puolelle.

''Hei kaikki! Tämä on Saara, yksi lavatytöistämme! Hänellä oli puhelimeni.'' Hän sanoi muille pojille. Tiedän, että olen aika rauhallinen, mutta fakta on, että en oikeastaan tiedä heistä mitään. He olivat X-factorissa, kun seurasin sitä, sen jälkeen en enää seurannut heidän elämäänsä. ''Moi Saara! Oon Harry.'' Yksi pojista tuli halaamaan minua. Otin sen mieluusti vastaan, koska se piilotti punaisen naamani. ''Olen Niall, se irlantilainen.'' Blondi tuli halaamaan. Seuraavaksi tuli poika mustine hiuksineen minua halaamaan. ''Moikka, oon Zayn.'' Halasin häntäkin. ''Palveluksessanne, Liam. Moi!'' Moikkasin ja halasin häntäkin. '' Ja mä oon Louis! Voit kutsuu Louksi tai ihan miksi vaan. Swagmasta from Doncasta.'' Hän huusi ja alkoi nauramaan. Katsoin hiukan ihmeissäni muita poikia, mutta he olivat enemmän kiinnostuneita minusta kuin ystävästään, joka räkätti vieressämme. 

''Älä huoli, hän on tuollainen, outo.'' Harry hymyili, näyttäen upeat hymykuoppansa. Hymyilin takaisin. Hän vaikutti mukavalta, mutta minulle tuli olo, että hän vain yritti olla hurmaava. Miksi hän sitä yritti? Hän ei todellakaan tehnyt sitä minulle, ehkä Loulle. Joo, niin se varmaan oli. ''Sun kantsii varmaan valmistautua, oot lavalla puolentoista tunnin sisällä.'' Niall sanoi iloisesti ja hymyili. Tästä tulee mielenkiintoista, ajattelin.

No, mitäs tykkäätte? Sori ku nää osat on näin pitkii, oon jo kirjottanu tosi monta ja jos nää ei tulis niin pitkinä nii näitä osia tulis varmaan yli 40.. Tähtään noin 20, oisko hyvä? :)

Onnekas virhe OSA 1

Louis:in näkökulma

"Kiitos todella paljon! Olette olleet mahtava yleisö! Rakastamme teitä kaikkia!" Niall sanoi yleisölle hurmaavalla irlantilaisella aksentillaan. Yleisö meni sekaisin, kun Niall sanoi rakastavansa heitä. Tulemme olemaan kirjaimellisesti kuuroja ku kiertue loppuu, jos tytöt eivät hiljennä ääntään. Mutta ymmärrän, sitä he tekevät, se on heidän tapansa.

Kävelimme pois lavalta ja laitoin käteni Harryn olkapäälle. Jalat meinasivat pettää alta, olinhan juuri ollut pari tuntia hyppimässä ympäri isoa lavaa. Harry huomasi sen ja tuki minua, naurahti hieman ja jatkoimme kohti pukukoppeja. Zayn ja Niall alkoivat kinastelemaan jostain aiheesta, en jaksanut kuunnella, en nyt. He ovat kuitenkin kohta sovussa ja halaamassa sovinnon kunniaksi. "Okei okei, Niall! Robert Pattinson voittaisi taistelun Daniel Radcliffeä vastaan." Zayn vihdoin sanoi. Ja heti sen jälkeen sovintohali; ainahan me niin teemme.

En usko, että ihmiset ymmärtävät kuinka läheisiä oikeasti olemme. Nytkin Harry selittää, kuinka valitsisin Niallin hänen sijastaan. Menin hänen luokseen ja sekoitin hänen pehmeitä hiuksia, niin että hän näytti hullulta tiedemieheltä. Hän hihitti hiljaa, meni sohvalle istumaan ja feikkasi loukkaantunutta. "Sinä petit minua parhaan ystävämme kanssa?" Hän ihmetteli dramaattisesti, "miten voisit tehdä minulle niin?"

"Se ei ole sitä miltä näyttää, vannon sen Harry!" Menin Harryn viereen sohvalle ja otin hänen kätensä omiini. Hän katsoi minua ja mutristi alahuultaan juuri niin kuin arvasinkin. En voinut vastustaa sitä, sen hän tiesi. "Tiedätkö miksi?"

Hän ravisteli päätään.

"CUZ BABYY YOU LIGHT UP MY WORLD LIKE NOBODY ELSE!!" Lauloin niin tyhmällä äänellä ettei se voinut kuulostaa hyvältä. Hän irrotti kätensä omistani ja meni omaan tuoliinsa. Niall lähti mukaan, sitten Zayn ja Liam. Harry alkoi nauramaan, niin kuin minäkin. Hän tuli takaisin sohvalle ja otti käteni takaisin omiinsa.

"En voi antaa sitä sinulle anteeksi, tiedätkö miksi?" Hymy välähti hänen kasvoillaan, mutta hän peitti sen nopeasti. Ravistin päätäni, tietämättömänä tulevasta. "CAUSE MY HEART WILL GO ON AND ON!!" Hän lauloi vielä hirveämmällä äänellä kuin minä. Ja kovaa lauloikin. "WE'LL STAY, FOREVER THIS WAY, HE'LL BE HERE AND MY HEART WILL, MY HEART WILL GO ON AND ON!!" Taaskin Niall liittyi lauluun ja pian kaikki lauloivat -do, dodododo, dudududu dudududu-kohtaa. Sitten Liam käski lopettaa, jottemme rasittaisi ääntämme tuollaisella meuhkaamisella.

"Liam, sanotko todella, ettet pidä laulamastani?" Haz kysyi ja laittoi kätensä -dramaattisesti- sydämensä päälle. "Juuri sitä, Harreh." Hän nauroi. "Noniin, meidän pitää mennä, ennenkuin siivoojat tulee."

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

"Harry, mitä tuo on?" Kuiskasin pimeydessä. Katsoin kelloa, se näytti aamukahta. Kuulin jotain ääntä keittiöstä.. "Lou, mikä hätänä?" Hän kysyi heräten vierestäni. Jos hän on siinä, kukakohan keittiössä on, Niall? "Haz, luulen että keittiössä on joku." Kuiskasin hiljaa. Hän katsoi minua ja näin hieman pelkoa hänen silmissään.

"Pitäisikö minun käydä katsomassa?" Harry kysyi ja nyökkäsin hänelle. Hän otti pesäpallomailan nurkasta, pitihän meidän olla valmistautuneita. Hän avasi oven hiljaa ja hyppäsi käytävälle kuin ninja. Jos en olisi ollut kauhusta kankeana, olisin nauranut itseni kuoliaaksi tuolle ninjahypylle.

"Kuka siellä? Niall?" Hän huusi keittiöön. Rapina lakkasi heti. "Haloo?" Hän kysyi uudestaan.

"Omfg!! Se on Harry, Harry Styles!! Anna, se on Harry Styles!!" Naisääni huusi. Toinen naisääni yhtyi huutoon, jotain omgomgomgomg...

Nousin sängystä ja menin alas keittiöön. Siellä oli kaksi teinityttöä hämmästyneen Harryn ympärillä. "Omg, se on Louis Tomlinson!!" Korkea ääni huusi kovaa. Olin edelleen peloissani, vaikka minulla oli tunne, että ne voisivat olla faneja. En sano, että se olisi kovin hyvä asia, mutta ainakaan he eivät olisi tappaneet meitä, toivottavasti.

"Moi, mitä te täällä teette?" Harry kysyi ystävällisesti ja laski pesäpallomailan maahan. "No.. Olemme halunneet nähdä teidät jo pitkän aikaa, mutta ette ole vastanneet twiitteihimmr, sähköposteihimme tai huutoihimme, joten päätimme tulla käymään!" Toinen tyttö sanoi.  "Ja sekö oikeuttaa teidät murtautumaan kotiimme keskellä yötä?" Kysyin hieman naurahtaen. "No ei... Mutta me vaan ajateltiin.. Tarkoitan... Rakastatte fanejanne.. Ja me olemme suurimpia sellaisia ikinä!!" Toinen sanoi innostuneesti.

"Kyllä me rakastamme fanejamme, mutta tämä oli jo vähän liikaa." Kävelin heidän luokseen ja halasin heitä. He kiljahtivat innoissaan. "Oli tosi kiva tavata teidät, mutta nyt joudun pyytämään teitä poistumaan." He näyttivät pettyneiltä mutta nyökkäsivät. Ohjasin heidät ulos ovesta. Käännykn katsomaan virnuilevaa poikaystävääni. "Noh.. Se oli aika... Vau.." Kaikki mitä hän pystyi sanomaan. "Hahhah joo, en oo ennen kuullu ees moisesta. Mennään takas nukkuu, mieheni!" Hymyilin hänelle. Hän heitti minut sängylle ja kömpi sen jälkeen itsekin.

Annan näkökulma

Louis Tomlinson halasi minua! Ja olin hänen talossaan! Herranjumala!!
Jenni, rikospartnerini, meni toiseen bussiin, asuimmehan ihan toisella puolella kaupunkia. Hän ei tiennyt salaisesta juonestani. Nimittäin, otin Loun puhelimen kun halasin häntä! Se kävi niin helposti!  Hahahahaahh minulla on Louis Tomlinsonin puhelin!!

Hyppäsin bussista ja juoksin nopeasti kotiin. Menin sisälle pieneen ja ahtaaseen asuntooni. Etsin puhelinta taskuistani, en löytänyt sitä. Otin taskulliset vaatteeni pois ja heilutin niitä ilmassa jos se olisi tippunut sieltä. Ei mitään. Etsin sitä laukustani, ei. En löytänyt sitä mistään. Hitto! Se jäi varmaankin bussiin!

Saaran näkökulma

Hyppäsin bussiin aamukolmelta, kun vihdoin pääsin töistä. Minun piti lähteä jo puoliltaöin mutta ei! Laura päätti soittaa, että on tullut kipeäksi, juuri ennen oikean työvuoroni päättymistä, kiva. En sano että vihaisin työtäni, en. INHOAN SITÄ! Enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Kuka haluaa työskennellä supermarketissa? Mutta minun on pakko, tarvitsen rahaa koulunkäyntiin. Haluaisin kovasti meikkitaiteilijaksi, siihen tarvitsen tutkinnon, tutkinnon saa koulusta, koulunkäymiseen tarvitsen rahaa.. Vihaan tätä.

Otin paikan, jossa oli vähiten ihmisiä ympärillä. Haisin hieltä ja en halunnut puhua kenellekkään. Kaikki mitä nyt halusin oli, että pääsisin kotiin, kaatua sängylle, käpertyä pieneksi ja kuolla. Okei en ihan kuolla vaan kadota. Misssä minun taitoni tulla näkymättömäksi? Onhan Harry Potterillakin sellainen taito, miksei minullakin?

Heräsin ajatuksistani, kun joku värisi allani. Häh? Otin esineen altani, huomasin sen olevan iphone. Joku soitti siihen. Varmaan vahingossa jättänyt sen tänne.

"Haloo?" Vastasin. "Katsos, tiedän että rakastat minua ja kaikkea, mutta se ei oikeuta sinua varastamaan mieheni puhelinta tai murtautumaan meidän taloomme keskellä yötä!" Joku huusi puhelimeen. "Umm, löysin tämän puhelimen bussista juuri äsken, ja anteeksi mutta en rakasta sinua." Naurahdin hieman. Sitten tuli hiljaista.

"Onko se se hullu akka!" Kuulin jonkun sanovan takaalla. Miksi he luulivat että olen hullu akka? Ehkä hullu, mutta mistä he sen tietäisivät? "Anteeksi, kuka puhuu?" Joku kysyi. Hänellä oli brittiaksentti ja se sai hänet kuulostamaan todella söpöltä. "Saara.. Calder.. Enkä ole hullu akka. Ehkä meidän pitäs tavata, että voin antaa tän sulle takasin." Sanoin ja aloin jo ärsyyntyä.

"En usko, että se on mahdollista, en saa mennä ulos ilman henkivartijaa." Miksi hänellä on henkivartija? En sanonut siitä mitään, koska en halunnut olla ilkeä. "Sano sille hullulle akalle että tulee konserttiin huomenillalla!" Taas joku huusi taustalla. "Okei. Olisko mahdollista, että tulisit One Direction-bändin keikalle huomenillalla? Minä olen siellä." Brittiaksentti sanoi. "Umm, okei, mihin aikaan?" Kysyin. "Noin puoli 6? Mene taakse ja sano makaroonilaatikko, se voi olla salasanamme. Kysy Louta." Hän sanoi ihmeen rauhallisesti. Luulen, että hän on joku bäkkärityöntekijä tai jotain. Onneksi en ole töissä huomenna, joten on ok että käyn siellä. "Okei, nähdään!"

"Moikka, Saara!" Hän sanoi söpösti. Kuvittelin miltä hän näytti. Turhaan. Hän ei kiinnostuisi minusta, koska en ole nätti. Olen tosi epävarma ulkonäöstäni, eikä minulla ole itsevarmuutta puhua vastakkaiselle sukupuolelle, melkein ikinä. Kiitin bussikuskia ja hyppäsin bussista. Minuutissa avasin ovenk kotiini, sotkuiseen sellaiseen. Heittäydyin sängylle ja nukahdin heti, meikit naamassa ja vaatteet päällä. Ainoa asia, jota hieman ajattelin, oli, että haluan kuulla Loun äänen uudestaan.

Moikka!

Moikka! Päätin alottaa tämmösen Fanfic-blogin, koska niitä on suomeks niiiiin vähän ja ite tykkään niistä ihan HIRVEESTI, mut enkunkielisiä en oo melkein ikinä jaksanu alkaa lukee. En oo harjotellu yhtään enkä ees tiiä miten näitä pitäs kirjottaa. Oon kuitenki seurannu muutamaa suomalaista fanfic-blogia, joten ehkä mä opin! Musta on kiva, että kuvaillaan kaikki vaatteet (ei liian pitkästi/koko ajan) ja näytetään jotkut kuvat niistä! En tiiä miks, mut se luo sitä tunnelmaa sillee, you know :)

En oikee tiiä mitä mun pitäs tähän ekaan postaukseen kirjottaa, mutta tänään en alota minkäänlaista fanficciä. Ajattelin tehä Zerriestä ekana, et miten ne ''ois voinu'' tavata. Tossa muutama vastaus musta:

(Mulla ei ole ASK.FM:mmää, joten niitä mainoksia ei tuu tänne! :D)

Nimi: Kia

Sukupuoli: nainen (jos joku ei tajunnut :))

Ikä: 14, alotin kasin just!

Twitter: _Directionerrr1

Oma blogi: http://aholeyearwithkia.blogspot.fi/

Asun: Porvoossa :)

Eikai muuta olellista! Jos haluut kysy jotain niin kommentoi toki! :)

Eli siis alotan luultavasti ekan fanficcini huomenna!