MARCELIN NÄKÖKULMA
Miksi. Sitä sanaa mietin koko ajan. Miksi miksi miksi. Kaikista maailman ihmisistä, minä joudun kokemaan tällaista. En edes ole tehnyt mitään! Olen oma itseni? Anteeksi. Tällainen olen.
''Au!'' huusin kun he iskivät nyrkkinsä alavatsaani. Kyyristyin pitämään mahaani. ''Oot luuseri, Marcel. Hanki elämä.'' Stan sanoi. Stan on kaikista pahin, aina haukkumassa ja hakkaamassa. Jota en ymmärrä, en ikinä häiritse häntä millään tavoin. Olen aina kohde. Aina kuudennen luokan jälkeen, kaikki alkoivat haukkua ja kiusata minua. Miksi? En tiedä. Halusin ystäviä, mutta olen kai se outo, jota ei haluta porukkaan.
Ihan sama, se on mennyttä, nyt minun täytyy päästä ulos tästä tilanteesta. ''Stan, tiedoksesi, en ole luuseri!'' melkein huusin hänelle. Ja sitten aloin katua sitä. Joku Futaajista nosti minut kaappia vasten ja potkaisi suoraan vatsaan. Kyyristyin ja yritin saada ilmaa taas sisälleni ja pidin silmiäni kiinni. Toivottavasti tämä loppuu kohta.
''Vance, väisty.'' Stan sanoi. Vance väistyi ja Stan kyykistyi eteeni virnistäen. ''Jos sulla olis muita nörttikavereita, he varmaan olisivat auttamassa sua täällä. Harmi vaan, ettei sulla oo sellasia.'' hän sanoi ja löi minua poskelle. Lyönnin voima oli vahva, joten kaaduin istumasta lattialle. ''Voivoi, sattuiko sua Marcel?'' Stan kysyi teeskennellen ja virnisti ilkeästi. Pyöräytin silmiäni ja näin ringin kerääntyvän ympärilleni. Tunnistin vain Stanin ja Vancen. He kuulemma olivat parhaita kavereita. Luulen, että Vance hengasi Stanin kanssa vain, että saisi kuuluisuutta koulussa, Stan on vain liian tyhmä tajutakseen sitä. Hymyilin ajatukselle.
''Mitä sä siinä hymyilet, nörtti?!'' Stan huusi ja nosti minut kaappia vasten jotta jalkani olivat ilmassa. ''En mitään.'' vastasin hiljaa. ''Älä ala pelaamaan mun kanssa, Marcel.'' hän yritti kuulostaa kovalta. Ravistin päätäni ja pyöräytin silmiäni. ''En mitään. Se on totuus.'' sanoin. Hän päästi minut ja palasin maan pinnalle. Voi ei, taisin mennä liian pitkälle? Huusin vielä kovempaa kun he löivät kovaa kylkiini.
He vain löivät minua. Kaikkialle. He vain löivät ja löivät. Sitten tuli pahin lyönti. Kaaduin maahan ja laitoin käteni nenälleni, se vuosi verta. Minua pyörrytti. Tiesin, että menettäisin tajuntani kohta. Peitin kasvoni, en halunnut niille enää pahempaa jälkeä. He eivät luovuttaneet, vaan alkoivat potkia kylkiini. Mustelmat. Niitä tulee paljon. Aloin huutaa kivusta jokaiselle potkulle. Otin käteni pois naamaltani ja pitelin kylkiäni. Kuten arvelin, seuraava isku tuli naamaani. En enää nähnyt kunnolla. Kaikki näkyi sumeana, iso pienenä ja pieni isona. Luulen, että se oli Stan, joka löi minua korvaan.
Yksi. Kaksi. Kolme. Neljä. Viisi. Kuusi. Laskin kuuteen ja avasin silmäni. Minulla oli mustelma silmässäni, tunsin sen. Näköni oli heikko ja sumuinen, mutta näin hänet. Näin hänet huutamassa. Mitä tapahtuu?
EFFIEN NÄKÖKULMA
Seisoin siinä. Seisoin vain katsomassa. Nyt, Effie. Sinun täytyy auttaa häntä. Voi häntä. Hengitin syvään ja suljin silmäni valmistautuessani. Aloin kävellä tasaista tahtia Futaajien luo. Kun näen, kuka on kuka, näen Stanin maassa polvistuneena Marcelin viereen. Työnsin muita, että pääsin ringin sisään ja tein katsekontaktin Vancen kanssa. Hän katsoi minua ja ravisteli päätään, etten menisi sinne. Näytin hänelle keskisormea ja potkaisin Stania niin kovaa kuin pystyin. Yllätyksekseni hän menetti tasapainonsa ja kaatui kyljelleen. Hän nousi nopeasti ylös ja katsoi minua shokissa.
''No, no, no, kukas täällä yrittää olla nyt niin kova?'' Stan ilkeili ja otti askeleen minua päin. Tartuin mahdollisuuteen ja löin nyrkilläni hänen naamaansa. Hän räpäytti pari kertaa silmiään ja katsoi joukkojaan. ''Lopeta.'' hän sanoi ärsyyntyneenä. ''Mitä? Etkö sä pidä siitä? Nyt tiedät, miltä hänestä tuntuu.'' osoitin Marcelia ja hän yritti katsoa minua räpyttämättä silmiään. Katsoin sitten takaisin Staniin.
''Anna hänen olla, hän ei oo tehny sulle mitään! Hän ei oo edes puhunu sulle, sulla ei oo oikeutta satuttaa häntä!'' huusin hänelle. ''Effie, se on vain leikillä, älä ota sitä niin tosissas! Me vaan pidetään vähän hauskaa.'' hän sanoi ja astui taas lähemmäs minua. ''Mutta sä pilasit sen.''
Pyöräytin silmiäni ja katsoin kärsivää Marcelia. ''Sun mielestä ihmisten hakkaaminen, vielä sellaisten jotka ei oo tehny sulle yhtään mitään, on hauskaa?! Surullista. Ja sä sanoit että hänellä ei oo elämää? Ainakaan hän ei hakkaa ihmisiä, niinkuin sä. Sä se tässä tarvitset elämän.'' huusin vihaisena.
Katsoin Stania odottaen vastausta, mutta sitä ei kuulunut. Hän katsoi muita Futaajia ja potkaisi Marcelia vielä viimeisen kerran. Sitten hän lähti kävelemään muiden kanssa käytävää pitkin pois. Katsoin käytävälle ja löysin etsimäni. Juoksin hakemaan Marcelin silmälasit ja pyyhin niitä paitaani. Menin takaisin Marcelin luokse ja annoin hänen lasinsa takaisin. Istuin ristiistuntaan hänen viereensä ja asetin lasit kun hän ei itse niitä saanut.
''Ootsä.. Ootsä kunnossa?'' vilkaisin hänen veristä naamaansa. Hän räpäytti silmiään, hymyili hiukan ja nyökkäsi. Katsoin hänen veristä paitaansa. ''Haluisitkosä mennä terveydenhoitajalle tai jotain?'' sanoin ja purin huultani. ''E-en..'' hän sanoi tummalla äänellä. Onko hänellä aina ollut noin tumma ääni?
Heitin ajatuksen pois mielestäni. ''Voin auttaa sua pääsemään ylös ja siistiytymään..?'' sanoin pehmeästi. Hän nyökkäili hiukan. Nousin ylös, ojensin käteni ja hän tarttui niihin. Kun sain hänet ylös, huomasin että hän oli paljon pidempi kuin minä. Miten en ollut huomannut näitä asioita ennemmin? Laitoin hänen kätensä olkapäilleni ja menimme vessaan. Mietin vienkö hänet poikien vai tyttöjen vessaan, mutta päätin että tyttöjen koska Stan ei luultavasti tulisi sinne.
Autoin hänet istumaan allastasolle ja hain paperia. Otin hänen lasinsa pois katsoen häntä. Hänen silmänsä olivat niin vihreät. Ne olivat täynnä unelmia ja... Hetkinen. Teen tämän vain auttaakseni häntä. Vilkaisin häntä vielä ja laitoin paperille vettä ja aloin puhdistamaan hänen kasvojaan. Katsoin hänen paitaansa ja huomasin, että sen allakin vuotaa. ''Ööh.. Onks.. Onks okei, että otat paitasi pois, että voin puhdistaa veren sen alta?'' kysyin ystävällisesti.
''Tottakai.'' hän sanoi tummalla äänellään. Nyökkäsin ja aloin ottaa paitaa pois. Huohotin näkymälle. Hänellä on vatsalihakset, hän on ruskettunut! Purin huultani katsoessani hänen vatsalihaksiaan, kunnes näin hänen hauiksensa. ''Onks kaikki ihan hyvin?'' hän kysyi ihanalla tummalla äänellään. Tajusin myös, että hänellä on joku aksentti. Britti? Täytyy olla.
''Kaikki hyvin.'' hymyilin hänelle. Hän säpsähti muutaman kerran kun puhdistin haavoja. ''Sori, ei ollu tarkoitus satuttaa.'' sanoin ja hän tarrasi tiukemmin allastasoon. ''Nyt kaikki on varmaankin puhdistettu. Voit hypätä siltä pois.'' sanoin hymyillen.
Hän hyppäsi alas tasolta ja katsoi veristä paitaansa. ''Pitäis varmaan tsekata löytötavarat-laatikosta uus paita.'' sanoin hänelle. Hän katsoi minua ja hymyili. Hän heitti paitansa olkansa yli ja katsoi minua purren huultaan. ''Kiitos tosta.. Olis voinu käydä pahemmin... Jos et olis tullut.'' hän sanoi ujosti. Katsoin häntä ja hymyilin. Mutta oikeasti, toi aksentti ja silmät, vatsalihakset ja hauis... Vou. Effie, kokoa itsesi.
''Saanko kysyä, mikä sun nimi on?'' hän kysyi. ''Effie.'' sanoin nopeasti. Hän naurahti ja nyökkäsi. ''No, kiva tavata, Effie.'' Omg.. Hän on niin... mukava. Okei, lopeta heti. ''Mun... Mun pitää mennä takasin tunnille.'' änkytin ja katsoin lattiaan. Peruutin katsoen häntä, menin ovista ulos ja aloin juosta käytävää pitkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti