LOUISIN NÄKÖKULMA
Tunsin pienen nykäisyn käsivarressani ja ääni piip piip piip -joka muuten teki minut hulluksi- loppui. Tiesin, että minun pitäsi jatkaa hengittämistä. Mutta en pystynyt. Tuntui kuin kaikki ilma ympäriltäni olisi loppunut. En vain pystyisi siihen, mutta sitten kuulin hänen äänensä. ''Louis? Louis! Lou, hengitä! Sun täytyy hengittää!!'' hänen huolestunut äänensä kantautui korvakäytäviini. Tässä kohtaa tiesin, että minun pitäisi tehdä se hänen vuokseen. Pakotin itseni hengittämään. Minä hallitsen oman vartaloni, minä pystyn tähän.
Tunsin, että ilma kulkeutui taas keuhkoihini ja ulos. Tunsin, että ympärilläni oli ihmisiä, joku kosketti jalkaani ja jonkun lämmin käsi oli omassani. Avasin silmäni hitaasti ja varovaisesti, valo oli niin kirkas. ''LOUIS! Herrajumala, olin niin huolissani!'' Harryn ääni kuului täristen. Katsoin häntä. Hän oli käsi kädessä Zaynin kanssa, joka katsoi häntä rakastaen. Outoa. ''No, mitään uutisia?'' kysyin ja nousin istumaan.
Katsoin kättäni ja tajusin jonkun pitelevän sitä. Seurasin sitä kättä ja näin maailman kauneimman tytön. ''Eipä oikeastaan. Onko sulla?'' hän hymyili ja halasi minua. Halasin häntä takaisin, hän irrotti ja sanoi; ''Meillä oli sua ikävä, mulla oli sua ikävä.'' muut pojat nyökkäsivät. Hymyilin kaikille. Minullakin oli ikävä heitä. ''No, nyt oon täällä, enkä aio mennä minnekkään.''
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
SAARAN NÄKÖKULMA
*2 PÄIVÄÄ MYÖHEMMIN*
''Louis, pidä kiirettä!'' huusin käytävältä. Hän oli sanomassa näkemiin lääkäreille ja hoitajille. En ollut lähtenyt Loun viereltä kahteen päivän pidempään kuin tunniksi, olen toteuttanut kaikki hänen toiveensa, enkä ollut sanonut mitään siitä, että rakastan häntä.
Hänen täytyy ensin parantua, se on nyt tärkeintä. Hän kertoi, mitä Cindy oli sanonut ja halusin tappaa hänet. Kirjaimellisesti, halusin tappaa hänet. Jos olisin samassa huoneessa hänen ja terävän esineen kanssa, hän olisi jo kuollut. En valehtele. ''Tullaan, nainen.'' hän sanoi. Kikatin hieman ja hän laittoi kätensä lantiolleni. Nojasin häneen hieman ja kävelimme kohti sairaalan ovia.
''Mihin nyt?'' kysyin. ''RANNALLE!'' hän huusi ja laittoi toisen kätensä ylös, niinkuin Supermies. Hän juoksi ulos sairaalan ovista. Jäin jälkeen ja tulin ovista muutama sekunti myöhemmin. Hyppäsimme autoon, joka meitä odotti, eihän kuski halunnut, että fanit hyökkäisi päällemme heti, kun Louis pääsi sairaalasta. ''Okei, soitan pojille.'' sanoin. Hän nyökkäsi ja kertoi kuskille määränpään. Näppäilin Niallin numeron, muistin sen jo ulkoa.
''SAARA!'' hän huusi puhelimeen, kovaa. ''NIALL! ME MENNÄÄN RANNALLE, TULETTEKO TE?'' huusin yhtä kovaa ja Louis katsoi minua oudosti. Hymyilin anteeksipyytävästi hänelle. ''JEE! HARRY, MENNÄÄN RANNALLE! MITÄ?! Aijaaa.. Saara, meillä on haastattelu vaille yksi, mutta me tullaan sen jälkeen, okei?'' hän sanoi pettyneellä äänellä. ''EI HAITTAA NIALLER! PIDÄ HUOLI, ETTÄ HURMAAT HAASTATTELIJAN, MEIDÄN PIKKU SÖPÖLIINIMME.'' huusin hänelle iloisesti. ''JOOJOO! NÄHDÄÄN ENNEN KAHTA LAITURILLA!'' hän huusi vieläkin. ''Hmmhhmm, OKEI! RAKASTAN SUA, NIALL!'' huusin vielä. ''MEKIN RAKASTETAAN SUA!'' monta ääntä huusi. ''Taisin olla kaiuttimessa, niinkö?'' nauroin hieman nolona. ''Tottakai, rakas.'' Zaynin pehmeä ääni sanoi. ''Ihan sama, nähdään!'' hymyilin puhelimelle ja suljin sen.
Lou katsoi minua hämmentyneenä ja kerroin, että he tulevat vähän myöhässä. Hän kohautti olkapäitään ja nojasi istuimeen. Hän ei ollut enää surullinen, mutta varoimme poikien kanssa sanomasta Cindyn nimeä hänen läsnäollessaan. Harry oli jo laittanut kaikki partaterät ja veitset ja kaikki millä hän voisi satuttaa itseään piiloon. Hyvä idea, eikö? ''Ooksä ees innoissas?'' hän kysyi. ''Umm, JOO! Oon ollu viimeks rannalla vuosia sitten. Ja nyt saan mennä sinne parhaiden ystävieni kanssa!'' kiljuin hänelle. Hän nauroi ja veti minua lähemmäs. Laitoin pääni hänen olalleen ja hän alkoi leikkiä hiuksillani. ''Mäkin oon innoissani.'' hän kuiskasi korvaani.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
''Saara, pidä kiirettä!'' hän kiusasi minua käyttäen samoja sanoja kuin minä sairaalassa. ''Tullaan nainen.'' kiusasin takaisin. Juoksin autolta ja otin hänet kiinni. Meillä ei ollut pyyhkeitä tai mitään mukana, mutta hitot siitä, me ollaan tääll, se on tärkeintä. Ranta oli ihan tyhjä, eikä se mikään ihmekään, oli tiistai, silloin ei ollut kovin suosittu rantapäivä. ''Aiotko mennä?'' Lou kysyi ja viittasi veteen.
''Luuletko todella, että tulisin rannalle mutta en menisi uimaan? Oikeasti Lou, luulin että tuntisit mut paremmin!'' löin häntä leikilläni. Hän roikotti päätään häpeissään, vaikka hänen hymynsä näkyi selvästi hänen kasvoillaan. Yhtäkkiä hän otti minut syliinsä. ''Jessus, Louis!'' hän nauroi samalla kun käveli veteen päin. Hän oli paljon vahvempi kuin näytti. Ei mikään sumopainija, mutta ei Victoria Beckhamkaan. Hän laski minut maahan. Mulkaisin häntä ja hän pullisti rintaansa. ''Hei oikeasti, en ole ollut salilla viikkoon, tarvitsin vähän treeniä.''
Hän hymyili sen sydämenpysäyttävän hymyn. Hänen kasvonsa säteili kilpaa auringon kanssa ja hänen kauniit silmäsä loistivat ilosta. Rakastin sitä, että olin osasyy sitä, että hän oli onnellinen. Vaikka luultavasti iso osa syystä oli se, että olimme rannalla -molemmat pitkästä aikaa-. Yhtäkkiä hän alkoi riisuutumaan ja sitten hän olikin vain boksereissa. Ne olivat mustat ja takapuolella luki 'Louis'.
Nauroin hänelle ja riisuuduin itsekin. Jätin päälleni pitkän hupparin, joka meni vähän yli shortsirajan. Pidän pitkistä huppareista, problem? Hän otti kädestäni ja veti minut aaltoihin. Ensimmäinen asia, jonka tajusin, oli lämpötila. Se oli kylmää. Niin kylmää, että jalat menivät melkein heti tunnottomiksi. Pysähdyimme samaan aikaan. Hän katsoi minua kivuissaan, mutta hymyili silti. Hymyilin takaisin ja vedin meitä syvemmälle.
''Helkkari... mitä sä teet? Yritätkö sä tappaa mut?'' hän kysyi suloisella äänellään. ''En.'' vastasin hänelle ja vedin vielä syvemmälle, jotta vesiraja ylettyi vyötäröllemme. Vedin syvään henkeä ja sukelsin jääkylmään veteen. Se oli kylmintä, missä olin ikinä ollut, mutta samalla hyvin virkistävää. Se sai minut tuntemaan, että olen elossa, kuin olisin syntynyt uudestaan. Nousin pintaan suoraan Loun eteen. ''Mitä. Hittoa?'' hän sanoi järkyttyneesti. Nauroin ja päätin lähteä uimaan. Uin hieman ja käännyin takaisin. Louis ei ollut enää siellä.
Huusin hänen nimeään, mutta en saanut vastausta. Tunsin nipistyksen nilkassani. Potkaisin, luulin sen olevan merilevää tai jotain, mutta sitten se tuntui kovemmin. Potkaisin uudelleen miettimättä mikä se oli. Sitten ihan tyhjästä, Louis nousi pintaan. ''Mitä varten sä noin teit?'' hän kysyi hieroen rintaansa. ''Luulin, että se oli merilevää tai jotain.'' tokaisin. Hän katsoi minua, kuin minulla olisi ollut kaksi päätä. ''Just, mehän ollaan niin samankaltasia merilevän kanssa.'' hän nosti kulmiaan. Nyökkäsin hänelle ja lähdin rantaa kohti. Hän tuli kanssani ja nosti minut niin kuin sulhanen nostaa morsiamen. Katsoin häntä ihmeissäni mutta hän vain hymyili.
''Mä vaan harjottelen sitä varten, kun me mennään Harryn kanssa naimisiin.'' hän virnisteli. Nauroin hieman ja laskin pään hänen rinnalleen. Hän on niin ihana, mukava, turvallinen, huolehtiva, rakastava, avulias, hauska, suloinen ja -RYMÄHDYS-. Hän tiputti minut hiekalle vaatteidemme viereen. ''Olipas se kilttiä sulta.'' sanoin ja menin makaamaan. Hän tuli viereeni ja siihen jäimme. Hän otti kädestäni ja kiedoimme ne yhteen. En epäröinyt sitä ollenkaan ja tunsin kun hän hymyili vieressäni.
Voi kun hänkin tuntisi samoin minua kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti