ZAYNIN NÄKÖKULMA
''...minulla on uutisia Louis Tomlinsonin tilasta.'' hoitaja sanoi. Hänellä oli tummat silmäpussit ja näytti kuin hän olisi ollut jo muutaman päivän töissä. Tosi monet lääkärit ja hoitajat näytti siltä. ''Sano, että ne on hyviä uutisia!'' Niall anoi. Hän näytti niin avuttomalta kun hän piti Liamin paidasta kiinni. Niallilla oli Liam, Harrylla oli Louis ja minä olin aina se outo. Ei se minua haitannut, mutta tällaisina aikoina olisi kiva, että olisi joku tukena.
Miksei Harry voisi tuntea samalla tavalla kuin minä? Tyhmä Larry, tiedän ettei pitäisi olla mustasukkainen, mutta olen. Kyllä, minulla Zayn Malikilla on tunteita Harry Stylesia kohtaan. Vahvoja tunteita. ''Olen pahoillani, mutta hän on vaipunut pienimuotoiseen koomaan. Suonet hänen ranteissaan ovat kärsineet kovasti, mutta ne paranevat ajan myötä. Yritämme herättää häntä koomasta huomenna. Olen pahoillani.'' hän sanoi.
Katsoin Liamia, hän itki kyyneleitä kuin joki, samalla kun hän haroi Niallin hiuksia. Harry seisoi vieressäni, eikä ollut vielä reagoinut mitenkään. Tunsin itseni tuntevan kaikenlaisia fiiliksiä, kun katsoin häntä. Olen oppinut, että kun hän on huonolla päällä, hän tärisee. Hänen kätensä otti kädestäni ja tunsin kun ihoni meni kananlihalle. Täysin. Taas kerran.
Hänen itkuiset silmät kohtasivat minun ja hän katsoi minua, kuin olisi nähnyt minut ensimmäistä kertaa. Hänen huulensa alkoivat vapista ja hänen henkeäsalpaavat silmänsä alkoivat täyttyä kyynelillä. Hän tarttui minusta kiinni ja itki kaulaani vasten. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja kuiskasin hänen korvaansa;
''Shh.. Haz, Lou tulee kuntoon. Hän on taistelija, me molemmat tiedetään se.'' Haroin hänen hiuksiaan. Tiesin etten voisi sanoa mitään, mikä auttaisi häntä nyt. Päästin vihdoin kyyneleet sisältäni ja annoin niiden valua Harryn otsalle. Hän jatkoi itkemistä kuin vauva. Se tuntui oikealta, se siis, että hän oli syleilyssäni. Tiedän, että kaikki ajatukseni pitäisi olla Loussa, mutta Harry oli ottanut pääroolin mielessäni kuuden kuukauden ajan ja hän ei suostunut lähteä pois sieltä.
''Zayn?'' hänen enkelinäänensä kantautui korviini. ''Niin, kaunis Harry?'' sanoin ennen kuin mietin, mitä sanon. ''En tiedä, mitä teen jos hän kuo..-'' käänsin hänet katsomaan minua ja peitin hänen suunsa kädelläni. ''Ei niin tapahdu, älä edes ajattele niin. Ja jos asiat menevät huonompaan suuntaan, me kaikki ollaan täällä tukemassa sua.'' hymyilin heikosti mutta varmasti. Hänen punaiset silmänsä kohtasivat omani. Sydämeni melkein pysähtyi.
Hänen silmissään oli jonkinlainen ilme, jota en ennen ollut nähnyt. En tiennyt, mitä se tarkoitti, mutta sen ei pitäisi olla siellä. Hän otti askeleen kohti minua ja otti kädestäni. Tunsin taas kipinöitä ja luulen että hänkin tunsi, koska hän otti myös toisen käteni. Hän otti uuden pienen askeleen minua kohti ja tunsin kun hän hengitti. Hän katsoi syvälle silmiini, vieläkin sillä oudolla katseellaan.
''Zayn?'' hän kysyi ja otti vielä askeleen minua kohti, mikä oli minulle shokki. En pystynyt reagoimaan. SANO NYT JOTAIN!! ''Mmmhhmm?'' en saanut muuta suustani. ''Kiitos.'' hän sanoi ja pussasi minua. Huulille. Sitten hän juoksi Loun huoneeseen.
Mitä juuri tapahtui?
Missä Saara on?
SAARAN NÄKÖKULMA
Heti kun hoitaja kertoi uutiset Lousta, juoksin hänen huoneeseensa. En kestänyt nähdä parhaiden ystävieni itkevän. Minun piti nähdä hänet. Minun piti pitää hänestä kädestä. Minun piti tukea häntä kaikilla tavoilla millä vain pystyin. Tartuin tuoliin ja vedin sen Louisin sängyn viereen. Hänessä oli letkuja ja neuloja joka paikassa. Otin hänen kädestään ja kuiskasin hänelle;
''Lou, sä kuulet mua, niinhän? Kaikki koomassa olevat aina kuulevat, ainakin elokuvissa. Haluan tietää, mitä mielessäsi liikkuu. Olenko mä siellä? Okei, miksi mä siellä olisin? Oon vaan tyttö, joka löys sun puhelimen bussista, en muuta. Mutta sä merkitset mulle paljon enemmän. Sä oot syy siihen, että oon jaksanu nousta innolla sängystä, syy siihen, että mun elämässä tapahtuu kerrankin jotain, ja syy siihen, että mun elämä on kääntyny parempaan suuntaan. Älä mene Louis, mä ikävöisin sua ihan liikaa, jos menisit. Mä ikävöin sua nyt. Ikävöin sua kuin hullu, vaikka siitä onkin ollut vain muutama tunti kun viimeks nähtiin. Ja jos ikävöin sua näin paljon näin lyhyen ajan mentyä, en edes halua kuvitella millanen ikävä mulla olis, jos sä lähtisit. Mä rakastan sua, Louis Tomlinson, mutta sä et rakasta mua.''
Kyyneleet valuivat silmistäni. Siirsin hänen täydellisiä hiuksia hieman, se osa oli väärässä paikkaa. Katsoin hänen sydänmonitoriaan hetken kun Harry tuli sisään.
''Hei.'' hän sanoi ja otti tuolin laittaen sen toiselle puolelle sänkyä. Hänen normaalisti säteilevät silmänsä olivat nyt täynnä hämmennystä ja surua. ''Voidaanko puhua?'' ''Joo, tottakai. Mikä on?'' kysyin, en vieläkään ollut irrottanut kättäni Loun kädestä. ''Mä vähän niinku suutelin.. öö... umm.. tota..'' hän takerteli sanoissaan eikä halunnut katsoa minua. ''Suutelit ketä, Harry?'' pysyin ankara ilme silmissäni.
''Zaynia. Suutelin Zaynia. Ja pidin siitä.'' hänen lukkiintuneet silmänsä kohtasivat hämmentyneet omani.
MITÄ!?!?!?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti