EFFIEN NÄKÖKULMA
Makasin tuolissani ja katsoin kelloa. Viisi. Marcel on täällä tunnin päästä, enkä ole edes aloittanut laittautumista. Marcel vaikuttaa mukavalta, mutta en haluaisi mennä tänään ulos. Tai mikään päivä hänen kanssaan. En usko, että hän on tyyppiäni. Hän on viisas, minä en. Hän on söpö, minä en. Jos tytöt tietäisivät, että hän on hellä, kuulisivat hänen äänensä, katsoisivat hänen silmiinsä ja olisivat hänen suudeltavana. He menisivät sekaisin hänestä. He ovat liian pinnallisia, kun eivät katso hänen nörttivaatteidensa läpi.
Heräsin ajatuksistani kun puhelimeni piippasi ja näytölle ilmestyi nimi Marcel. Avasin viestin purren huultani. ''Oon suunnitellut hienon illan sulle. Se on täynnä yllätyksiä. Eka yllätys alkaa kun tulen hakemaan sut. Muista pukea jotain nättiä! Mutta ei mitään liian hienoa ;) x Marcel''
Laitoin puhelimen pois vastaamatta viestiin. Nousin ja menin vaatekaapilleni. Mitä ihmettä puen? Ei minulla ole mitään nättiä. Pengoin jotain ja löysin mustat shortsit ja valkoisen pitsitopin.
Menin kylpyhuoneeseen, suihkuun pesemään hiuksiani. Laitoin hiukseni pyyhkeen sisään ja sitten hieman meikkiä. Meikkivoidetta. Laitoin mustat pitsiset rintaliivit ja mustan bandeaun valkoisen pitsitopin alle. Vedin shortsit jalkaani ja tungin topin niiden sisään. Otin pyyhkeen pois hiuksistani, föönasin ne ja suoristin. Laitoin hieman huulikiiltoa ja ballerinat jalkaani.
Katsoin kelloa, se näytti 17:50 joten menin alakertaan tsekkaamaan Facebookin. Minulla oli kaveripyyntö, Marcel Styles. Hyväksyin sen ja menin instagramiin, siellä ei ollut mitään ihmeellistä.
Koputus ovella sai minut säikähtämään ja katsomaan kelloa. Tasan kuusi. Hän on hyvä tässä. Menin ovelle, huokaisin syvään ja avasin oven.
Hänen hiuksensa, ne eivät olleet takana, vaan ne olivat ihanan kikkurat. Hänen kasvonpiirteensä paljastui paremmin -leukaraja, leuka, silmät ja nenä-. Hänellä oli mustat pillifarkut ja tummansininen t-paita. Herrajumala, onko tämä Marcel? Hän näyttää täysin uudelta ihmiseltä!
''Moi, ihana.'' hän sanoi tummalla brittiaksentillaan. ''M-Moi.'' sanoin hermona. Hän nauroi ja otti kädestäni. Menimme ulos ja suljin oveen. Katsoin häntä ja hän näytti hermostuneelta. Hän virnisti ja aloimme kävellä hänen autoaan kohti. Hän avasi auton oven minulle, menin sisään ja hän pussasi rystysiäni ennen kuin laittoi oven kiinni.
Mitä hittoa tapahtuu? Hän on.. Hiton viehättävä. En voi uskoa tätä. Hän on kuin uusi ihminen. Purin huultani ja katsoin kun hän istui ajajan paikalle virnistäen. Hän peruutti parkista ja lähdimme ajamaan tietä pitkin. ''No, ihana.'' hän aloitti. ''Miten menee?'' hän kysyi hymyillen ja katsoi minua. ''Ihan hyvin. Entä sulla?'' kysyin katsoessani tietä. ''Tosi hyvin tällä hetkellä.'' hän sanoi ja katsoi tietä. ''No, mitä me tehdään?'' kysyin ja katsoin häneen hymyillen.
''Näät sitten.'' hän sanoi. Pyörittelin silmiäni ja naurahdin hieman. Hän on oikeastaan tosi suloinen ja hänellä on hyvä huumorintaju. Ehkä olin väärässä Marcelin suhteen. Katsoin hänen jalkojaan ja purin huultani. Farkut olivat seksikkäät. Hän on itse noissa farkuissa seksikäs, kuin myös sopivasti löysässä t-paidassa. Hauikset näkyivät hyvin kun hänellä oli t-paita.
Katsoin hänen käsiään ja huomasin tatuoinnin. Huokaisin hiljaa kun näin hänen rinnassaan toisen. Tiedän, että näin hänet ilman paitaa koulussa, mutta en huomannut sitä silloin. Miksi? En tiedä, ehkä koska olin hermostunut? Halusin sen pois alta nopeasti? Toivottavasti en sano mitään tyhmää, kuten minulla on taipumus.
Marcel otti kädestäni. ''Ootsä okei?'' hän kysyi katsoen minua mutta nopeasti käänsi päänsä tiehen, koska olimme risteyksessä. ''Joo.. Mä oon varmaan vaan vähän hermostunut..'' sanoin ja katsoin käsiämme. ''Ei sun tarvii olla hermostunut. Emmä sua satuta.'' hän sanoi pienellä virneellä. Purin huultani ja hymyilin kun katsoin häntä, hän katsoi minua ja hymyili, hymykuopat tulivat esille ihanasti. ''Me ollaan kohta perillä, muutama minuutti vielä.'' hän sanoi kun käännyimme risteyksestä. Nyökkäsin hieman ja puristin hänen kättään.
Noin kymmenen minuutin päästä olimme perillä ja hän nopeasti tuli avaamaan oven minulle. Hymyilin ja nousin autosta. Hän otti kädestäni ja ristimme ne. Nousimme jyrkkää mäkeä ja hän katsoi minua muutaman kerran. Kun pääsimme mäen päälle, huokaisin syvään näköalasta. Katsoin ympärilleni ja näin hiekkarannan ja kauniin näkymän merelle. Alempana rannalla oli katettu piknik ja sen luo johtivat monet kynttilät. ''Marcel, täällä on tosi kaunista.'' sanoin.
Hän nojasi hiukan eteenpäin ja painoi huulensa korvalleni. Sain kylmiä väreitä, kun tunsin hänen hengityksensä. ''Ei yhtä kaunista kuin sä oot.'' hän sanoi pussaillessaan hellästi korvaani. Se aiheutti minut puremaan huultani. Taas. Hän veti minua kynttiläpolkua pitkin viltille. Hän näytti, että istu ja istui sitten viereeni. Hän avasi piknik-korin ja otti sieltä Nutellaa, mansikoita ja voileipiä. Kikatin hänelle ja hän punastui hieman. ''Tiedän, ettei näitä varmaankaan pitäisi syödä ensitreffeillä, mutta kaikki pitävät nutellasta, mansikoista ja voileivistä!'' hän naurahti hieman.
''Ei ei, Marcel, ne ovat täydellistä ruokaa. Kaikki täällä on täydellistä. En voi uskoa, että teit kaiken tämän meille. Täällä on mahtavaa.'' sanoin ja katsoin maahan ''Sä olet mahtava.'' sanoin hiljaa. Hän ravisteli päätään, katsoi maahan ja sanoi; ''Jos olisin mahtava, en antaisi niiden lyödä mua.'' hän katsoi nopeasti minuun ja sitten takaisin maahan. ''He lyövät sua vaan omaksi huvikseen. Heillä ei edes oo kunnon syytä lyödä sua. Jos jotain, niin ne on kateellisia sulle.''
''Effie, ei kukaan oo mulle kateellinen. Oon vain Marcel, siinä se. Vaikka he olisikin kateellisia, eivät ne tekis näin paljoo näyttääkseen sitä.'' hän puri huultaan. ''Hei, jos olisin poika, olisin kateellinen sulle.'' nauroin hieman saatuani hänet katsomaan minua hämmästyneenä. ''Tarkoitan, että oot ainoa poika, joka pitää pillifarkkuja ja näyttää hemmetin hyvältä niissä.'' aloitin. ''Sun rusketus, sun hiukset, kuka poika vaan voi olla sulle kateellinen. Sulla on uskomaton ääni, kuka tyttö vaan vois lankee suhun. Sä et vain puhu niille. Jos kaikki tytöt näkisivät sut nyt, ne kävis ihan kuumana suhun.'' katsoin Marcelia kun hänen silmänsä suurenivat ja kun tajusin mitä juuri sanoin, minunkin silmäni suurenivat lautasen kokoiseksi.
Hän puri huultaan ja virnisti hiukan. ''Ja sun hymy, noi hymykuopat. Ja... silmät.'' sanoin nopeasti. Katsoin alas ja purin huultani. Mitä helvettiä Effie. Etsä voi vaan sanoa noin. Nyt hän luulee, että oot joku friikki. Marcelin käsi nosti leukani ylös katsomaan häntä. ''Kiitos. Menin ostoksille tänään ja ostin kaikkea. En tykännyt vanhoista vaatteistani. Ja Stankin otti ne liian nörtisti, joten pakkohan mun oli jotain tehdä, ehkä Stan ei enää lyö mua.'' hän sanoi.
Kun hän sanoi Stanin nimen, katseeni liimautui heti maahan. Marcel tajusi sen ja rutisti kulmiaan yhteen. ''Mikä on?'' hän kysyi huolestuneella äänellään. Minun pitäisi kertoa hänelle. Olen tuntenut hänet vain muutaman päivän, enkä oikein haluaisikaan kertoa hänelle, mutta hän on ollu niin avoin minulle. Luulen, että voin luottaa häneen. Katsoin häneen, nyökkäsin ja huokaisin.
''Stan on mun ex... Me seurusteltiin vähä aikaa, kunnes tajusi, etten ole tarpeeksi hyvä hänelle. Joten hän ilmoitti eroavansa musta. Siitä asti hän on painostanut mua. Hän työntää mut kaappeja vasten ja sanoo, että haluaa takaisin yhteen ja sanon etten halua.'' sanoin. ''Kun... näin hänet lyömässä sua, tiesin että mun pitäis tehä jotain. En voinut sun antaa kärsiä sillä tavalla. Et ansaitse sitä. Huhut kiertää ja kun tulemme huomenna kouluun, kaikki tietävät kuinka löin Stania ja..-'' ''Vou, mitä. Sä löit Stania?'' hän kysyi huolissaan. Nyökkäsin ja hymyilin vähän. ''Joo.. Mutta hän ansaitsi sen.'' sanoin. Hän ravisteli päätään, otti käteni ja pussaili sitä joka puolelle.
''Sussa on enemmän kuin luulinkaan, Effie.'' hän sanoi ja virnisti. Hän päästi kädestäni ja antoi minulle voileivän. Aloimme syömään ja juttelimme kaikista asioista. Nauroimme ja pidimme hauskaa, sitten olimmekin jo syöneet ja juoneet. ''En pitänyt sua tappelu-ihmisenä.'' Marcel sanoi. ''Mitä sä tarkoitat?'' katsoin häntä. ''No, sä löit Stania, en ajatellut, että tekisit mitään sellaista.'' hän sanoi. ''Ai koska oon tyttö, en vois lyödä ketään?'' virnistin. ''Ehkä, ehkä ei.'' hän sanoi. ''Haastatko sä mut, Styles?'' vinkkasin hänelle. ''Todellakin, Morgan.'' (Morgan on siis Effien sukunimi, jos ette muistanu. Se sanottiin jossain aika alussa, oisko ollu osa 2?)
Kikatin, nousin polvilleni ja taklasin hänet. Hän nauroi ja löin häntä -en kovaa, mutta niin että se tuntui-. Hän nauroi vieläkin, otti minua lantiosta kiinni ja painoi minut maahan. Kikatin ja hän katsoi minua. ''Sainpas.'' hän kuiskasi korvaani. Ei tarvittu kuin jalkojen nosto, ja hän menetti tasapainonsa ja kaatui viereeni. Kierähdin hänen päälleen, kuiskasin saman asian ja pussasin hellästi. Hän otti vyötäröstäni kiinni ja katsoi kauniilla vihreillä silmillään.
Kierähdin pois hänen päältään ja nojauduin kyynerpäilleni makaamaan. ''Sanoinhan.'' virnistin hänelle. Hän ravisteli päätään ja pyöritteli silmiään. Otin kännykkäni ja se näytti iltakahdeksaa. Katsoin Marcelia. ''Ootko valmis toiseen yllätykseen?'' hän virnisti. Nyökkäsin hieman hämmentyneenä ja hän auttoi minut ylös. Käsikkäin kävelimme autolle, hän avasi oven minulle ja menin sisälle ja sitten sulki sen. Hän hölkkäsi omalle puolelleen ja käynnisti auton.
Käännyimme eri suuntaan, kun silloin kun tulimme tänne. ''Olemme siellä varmaan viidessä minuutissa, ei kestä kauaa.'' hän sanoi ja asetti kätensä hieman polveni yläpuolelle, reidelleni. Hän puristi sitä hellästi ja otti kädestäni kiinni. Katsoin käsiämme, hymyilin ja purin huultani. Hänellä on aika isot kädet. Eivät liian isot, ne tekevät hänestä enemmän viehättävämmän. Katsoin häntä, hän minua nopeasti ja käännyimme risteyksestä.
''Noniin, perillä.'' hän sanoi kun kääntyi kulmasta. Hymyilin, puristin hänen kättään ja nauroin määränpäällemme. Pysäköimme pienelle parkkipaikalle huvipuiston eteen. ''Käykö?'' hän hymyili ja hymykuopat tulivat esiin. Kikatin, nyökkäsin ja pussasin hänen poskeaan. ''Täydellistä.'' sanoin hiljaa.
Hän tuli taas avaamaan oveni ja kävelimme lippuluukulle, josta hän osti 20lippua. ''Mihin ekaksi?'' hän kysyi hymyillen. Katsoi ympärilleni ja näin ison vuoristoradan. ''Tuohon!'' huudahdin innostuneesti. Hän nauroi ja aloimme kävelemään vuoristorataa päin. Kun odotimme jonossa, listasimme laitteita, jossa halusimme käydä ja niitä, jotka eivät tulleet kuuloonkaan.
Kun olimme olleet vuoristoradassa muutaman kerran, päätimme mennä kierrokselle pieneen eläintarhaan jonne pääsi lipuilla. Kävelimme sinne päin ja tunnistin tutun vartalon ja selän. Kaikista ihmisistä tässä kaupungissa, juuri hän on päättänyt tulla tänne tänään.
Stan.
Tarttuen Marcelin käteen, nousin varpailleni ja kuiskasin hänen korvaansa huonot uutiset. Hänen silmänsä avautuivat entistä suuremmiksi. Ravistellen hänen päätään, hän nopeutti vauhtiaan. Seurasin häntä varovasti, kunnes kiljaisen kun joku tarttuu käteeni. Huusin Marcelin nimeä, hän kääntyi ja lähti juoksemaan kohti minua. Katsoin taakseni ja näin Stanin. ''Mitä hittoa sä haluat? Jätä mut rauhaan!'' huusin hänelle. ''Ole mun, Effie. Oon pahoillani. Haluun vaan uuden mahdollisuuden.'' hän anelee pienellä virneellä.
''Päästä mut.'' yritän rimpuilla irti, mutta hän kääntää kättäni pahasti. Suljin hetkeksi silmäni ja huusin kipuani. Huusin Marcelia, kunnes näin hänet muiden Futaajien ympäröimänä. Nostin polveni ylös ja potkaisin häntä alavatsaan. Hän päästi heti kädestäni ja kyykistyi kivuissaan. Juoksin heti Marcelin luo ja työnsin kaikki ihmiset edestäni. ''Menkää! Menkää auttamaan Stania!'' huusin Futaajille. He kaikki lähtivät juoksemaan kohti Stania, otin Marcelin kädestä ja lähdimme juoksemaan autolle päin.
Marcel nauroi koko matkan, vaikka tönäisimmekin joitakin ihmisiä. Pääsimme autolle ja koko Futaajat-joukkue katsoi meitä portilta. Marcel avasi oven, hyppäsin nopeasti sisään ja Marcel juoksi nopeasti omalle puolelleen. Kömpelöiden avaimien kanssa hän saa auton käynnistettyä ja lähdimme pois. Samaan aikaan molemmat kysyivät; ''Ootko kunnossa?'' Molemmat nyökkäsivät ja otin hänen kädestään kiinni. Katsoin rannettani ja purin huultani.
Stan on kusipää. Kaikki mitä hän tekee satuttaa kaikkia. Ravistelin päätäni ja Marcel hymyili sympaattisesti. Hymyilin takaisin ja hän otti kädestäni kiinni. ''Eiköhän hommata sut kotiin.'' hän virnisti. Nyökkäsin ja katsoin ikkunasta ulos purren huultani. Matka kotiin oli hiljainen, mutta Marcel kyllä teki kaikkensa pitääkseen minut tyytyväisenä. Hän parkkeerasi ja tuli avaamaan minulle oven ja johdatin hänet etuovelle.
Avasin oven ja katsoin vihreäsilmäistä kauneutta. Hän laittoi kätensä niskalleni ja pussasi otsaani hetken aikaa ja sitten vedin itseni pois ja katsoin häntä. ''Kiitti illasta, oli tosi mahtavaa.'' sanoin hymyillen. Hän nyökkäsi ja pussasi uudelleen otsaani. ''Tehdäänkö me tää uuestaan?'' hän hymyili pehmeästi. Nyökkäsin, nousin varpailleni ja pussasin hänen poskeaan, sitten hän veti minut mukavaan ja lämpimään halaukseen.
''Öitä, Effie.'' hän kuiskasi korvaani. ''Öitä, Marcel.'' hymyilin ja halasin häntä vielä. Toivon, että voisin olla tässä kauemmin. Sanoin vielä uudelleen yöt ja menin sisälle taloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti