Onnekas virhe OSA 21

SAARAN NÄKÖKULMA

''Äiti?'' kysyin epäuskoisena. Mitä hän täällä teki?! ''Hei, Saara. Ajattelin tulla katsomaan tytärtäni, joka ei ole vuosiin uhrannut minulle aikaansa.'' hän sanoi nenäkkäästi. Hän näyttää juuri siltä miltä muistinkin; olkapäille kurottuvat ruskeat hiukset sidottuna tiukalle nutturalle, jakkupuku ja silmälasit. ''Vainiin, ihmettelen miksi.'' sanoin sarkastisesti, toivoen ettei hän kuullut sitä. ''Mitä sanoit?'' hän kysyi astuen askeleen lähemmäs.

''Ei mitään. Mitä sä haluat?'' kysyin ja laitoin käteni lantiolleni. ''Meidän täytyy hieman selvitellä isäsi testamenttia.'' hän sanoi ottaen paperin laukustaan. Nyökkäsin ja johdatin hänet bussiimme. Astuimme bussiin ja tunsin, kun hänen katseensa kangistui. ''Tämä paikka tarvitsee suursiivouksen.'' ''No mutta onneks sun ei tarttee tehä sitä, äiti.'' muistutin häntä ja istuuduin sohvalle.

Hän istui hieman nolona nojatuoliin ja otti taas paperin esille. ''No mitä mun pitää tehä?'' kysyin kyllästyneenä. ''Nyt kun olet 18, hyvää syntymäpäivää muuten..-'' pyörittelin silmiäni mutta hän teeskenteli ettei olisi huomannut sitä. ''..saat hakea kaiken, mitä isäsi sinulle jätti. Niinkuin tiedät, isäsi oli varakas mies..-'' ''Niin ja sitten otit eron ja veit kaikki hänen rahansa.'' sanoin ilkeästi ja tajusin, ettei olisi pitänyt. 

''Älä puhu noin, olenhan sentään äitisi.'' hän mulkaisi minua. ''Äiti? Et oo koskaan ollut äiti mulle. Et ikinä kysynyt oonko kunnossa, silloinkaan kun isä kuoli. Kun itkin hänen hautajaisissaan, sä sanoit että kasva aikuiseksi. Kasva aikuiseksi? Kasvoin aikuiseksi jo silloin kun olin 10, kiitos sun! Isä oli mulle samaan aikaan isä että äiti, joten älä ees yritä kutsua itteäs äidiks.'' sanoin vihaisesti. Hän mulkaisi minua.

''Entäs kaikki rahat mitä sinulle annoin? Ilman minua, sinä ja isäsi olisitte kuolleet nälkään.'' hän laukoi takaisin. ''Rahat? Onko se ainoa asia mitä sä aattelet?! Äitinä olemisessa on paljon muutakin, kuin vain taloudellisesti tukeminen! Etkä kuitenkaan olis välittäny vaikka oisinki kuollut, etkä todellakaan, jos isä olisi!'' haastoin riitaa nousemalla ylös.

''Älä sano noin!'' hänkin nousi ylös. ''Sanoin jo. Ja sanon uudestaankin, jos on tarve.'' lähetin salamia silmistäni. ''Voisimmeko nyt vain lopettaa tämän?'' hän istuutui alas yrittäen olla se isompi nainen. Minäkin istuin alas mutta jatkoin salamoiden lähettämistä. ''Hän jätti sinulle kaksi asiaa. Ensimmäiseksi 5000 punnan shekin, jota et kuitenkaan saa, koska hän oli niin paljon veloissa kuollessaan. Toinen asia on asunto Lontoossa, jossa on nyt pariskunta vuokralla. Saat vuokran joka viikko, 350puntaa, mutta siinä kaikki. Saat heittää heidät ulos, mutta sitä en suosittele. He ovat hyviä vuokralaisia, ja saat etsiä kauan uusia.'' hän nousi ja pyyhki 'pölyjä' päältään. Hän nyökkäsi ja meinasi lähteä, mutta kutsuin hänet takaisin.

''Oisko jotain mitä haluaisit pyytää anteeks?'' kysyin, antaen hänelle viimeisen mahdollisuuden ennen kuin antaisin periksi. ''Niin kuin mitä?'' hän kysyi, yrittäen olla viaton. 

''Voi, en tiedä. Vaikka sitä ettet koskaan ollut tukenani ja aina töissä? Naida isäni, jotta pääsisit eteenpäin urallasi? Laittamalla kirjaimellisesti kaiken muun edelleni? Et edes yrittänyt saada yhteyttä muhun parina viimeisenä syntymäpäivänäni? Uskomaan etten ikinä ole tarpeeksi hyvä? Olit aina se, joka sai mut huutamaan tyynyyni yöllä? Vihaamassa mua täällä ja teeskentelemässä että mitään ei koskaan tapahtunut? Et tarjoutunut maksamaan isän hautajaisia? Siksi, että sulla oli vaikka kuinka monta suhdetta muiden kanssa kun olit isän kanssa vielä naimisissa? Siksi, että meinasin riistää oman henkeni? Ja katsoit vierestä kun poikaystäväni pahoinpiteli mua? Siksi, että sait mut toivomaan että olisit tehnyt abortin? Siksi, ettet koskaan ollut äiti mulle? Eikö mikään noista saa sua pyytämään anteeksi?'' seisoin hänen edessään huohottaen nyrkit hiessä. 

''Ei. Hyvästi, Saara.'' hän sanoi, kääntyi ja lähti bussista. Ei. Hyvästi, Saara? Sekö kaikki mitä hän halusi sanoa? Hän lähti. Sen jälkeen, kun tunnustin itsemurha-aikeeni? Sen jälkeen, kun vuodatin hänelle kaiken? Ja hän miettii, miksi syrjin häntä kaksi vuotta. Minun täytyi tehdä jotain, jolla saisin vihani ulos. Täytyi päästää ulos kaikki tunteeni. Jotain. Ihan mitä vaan.

Menin hakemaan Niallin kitaran ja vihkosen, aloin kirjoittaa siihen. 

You broke me, and taught me, to truly hate myself
Unfold me, and teach me, how to be like somebody else

Kirjoitin ja kirjoitin, kunnes minulla oli laulu. Isä opetti minua soittamaan kitaraa ennen kuin kuoli, joten suunnittelin siihen melodiankin. Rehellisesti, se kuulosti ihan hyvältä! Päätin koittaa soittaa ja laulaa sen. Tiesin, etten ole kovin hyvä laulamaan, mutten ole ihan sävelkuurokaan. En huomannut, että sohvalla oli joku, joka kuunteli minua.

''Saara, toi oli tosi hienoa.'' hänen tuttu äänensä sanoi.

Siinä vielä tää laulu, jota Saara lauloi!