Payzerin adoptoima OSA 2

ADAN NÄKÖKULMA

Tänään on se päivä kun tapaan Liamin ja Daniellen. Sydämeni takoo tuhatta ja sataa, olen niin innoissani ja samalla hermostunut! 
Suoristin hiukseni ja peitin jäljet, jotka isäpuoleni on minuun jättänyt. Katsoin viimeisen kerran kokonaisuuttani peilistä ja nyökkäsin itselleni. Lähdin alakertaan hiljaa ja suunnistin eteiseen. Limusiinin piti saapua pian, joten en halunnut olla myöhässä. Kävelin hiljaa keittiön ohi, toivoen ettei äitini kiinnittäisi minuun huomiota.
''Minne luulet meneväs, Ada?'' äiti tiuskaisi.
Huokaisin ja käännyin häneen päin.
''Ulos...'' vastasin hiljaa.
''Ihan sama, ei tarvitse vaivautua kotiin piakkoin.'' hän sähisi.
Nyökkäsin ja aloin kävelemään ovelle päin pidätellen kyyneleitä. Avasin oven ja menin betonisille rappusille odottamaan autoa.

En voi uskoa että voitin sen kilpailun! Miten olin niin onnekas? Kaikista osallistujista, minä voitin. Olen erittäin kiitollinen, että Jumala antoi minulle tämän tilaisuuden. Tärisin innostuksissani kun odotin limusiinia. En ymmärrä, miksi he lähettivät limusiinin hakemaan minua. Taksi olisi kelvannut hyvin. Mutta Liam on kuuluisa, hän ansaitsee parasta. Niin myös Danielle.
Tutkin käsivarsiani ja niiden jälkiä. En anna niiden tai lyömisten vaikuttaa elämääni paljoa. Joillakin ihmisillä ei ole kattoa pään päällä tai ruokaa jota syödä. Ja minulla on. Jotkut ihmiset on menettäneet henkensä, eivätkä olisi sitä ansainneet. Minä en. 

Olen päättänyt, etten aio tuhlata elämääni itseni säälimiseen. Tänään saan tavata idolini ja hänen mahtavan tyttöystävän, mistä olen erittäin kiitollinen. Vaikka isäni vaihdettiin väkivaltaiseen hirviöön, ei tarkoita että elämäni olisi ohi ja että joutuisin koko elämäni elämään synkkyydessä. Joku päivä, onnellisuus löytää minut. Ehkä tänään on se päivä.
Laitoin hihat alas ja katsoin, kun pihaan parkkeerasi limusiini. Sydämeni lakkasi toimimasta hetkeksi, kun kuljettaja meni avaamaan taka-ovia. Sieltä astui idolini ja hänen tyttöystävänsä.

''Moi, rakas! Ootko sä Ada?'' Liam kysyi hymyillen.
Nyökkäsin ja lähdin kävelemään heitä päin.
''On suuri kunnia tavata teidät molemmat!'' sanoin ja asetin käteni kättelyasentoon. Liam otti kädestäni ja veti minut halaukseen.
''Ei, rakas. On kunnia tavata sut!'' Danielle sanoi, ja myös veti minut halaukseen. 
Sekunti myöhemmin molemmat Danielle sekä Liam halasivat minua. Mieleeni välähti hetki, jolloin oikea isäni ja äitini halasivat minua näin. Vatsaani alkoi pistämään, sellainen turvan ja mukavuuden tunne. Outoako?
''Mennäänkö?'' Liam kysyi innoissaan ja osoitti limusiinia.
''Kiitos.'' kiitin Liamia kun hän auttoi minut sisään.
Hän ja Danielle istuivat minua vastapäätä, eli istuin selkä menosuuntaan. Se ei haitannut minua, en tule helposti matkapahoinvointiseksi.
''Niin, Ada! Mitä haluaisit tehdä tänään? Me voidaan tehä ihan mitä haluat.'' Danielle hymyili. Hymyilin hieman ja katsoin heitä kumpaakin vuorotellen.
''Ei mitään väliä, mä oon vaan niin ilonen, että saan olla teidän kanssa.'' sanoin ujosti.
''Voi, rakas! Me molemmat ollaan tosi innoissamme olla sun kanssa tää päivä! Tiesimme, että sun valitseminen oli oikea päätös. Vaikutat todella mukavalta tytöltä, Ada.'' Liam hymyili. Punastuin ja kiitin.
''Meidän pitäis mennä eläintarhaan!'' Danielle huudahti.
''Joo!'' Liam yhtyi.
''Kuulostaa hyvältä. En oo ikinä ollu eläintarhassa. Ja kyllä mulla taitaa olla rahaa lippuun-''
''Et sä maksa.'' Liam keskeytti.
''Ei! Siis maksan, mä vaadin.'' sanoin ja tavoittelin taskuani, mutta Danielle otti kädestäni ennenkuin kerkesin vetää sieltä rahaa.
''Sä et maksa, rakas.'' hän sanoi rauhallisesti.
''Mutta-''
''Ei muttia!'' Liam huudahti, saaden minut kikattamaan.
''Kuski hei, eläintarhaan!'' Liam ja Danielle molemmat huusivat.
Kuski nyökkäsi ja jatkoi ajamista.
''No, Ada. Mitä teet vapaa-ajalla?'' Danielle kysyi hymyillen.

Hengitykseni juttui kurkkuuni. En tee oikeastaan mitään. En oikein voi. Ei minulla ole ystäviä, joten.. No en vain voi. Ja 'vanhempani' eivät oikein anna minun tehdä mitään.
''En käy ulkona usein...'' sanoin nolosti.
''No, millainen sun paras ystävä on?'' Liam kysyi.
''Ei mulla oikeastaan oo kavereita.'' naurahdin nolona.
''Ada.. jos sulla on jotain kerrottavaa, kerro rohkeasti. Me ollaan sun ystäviä nyt.'' Danielle hymyili.
''Kiitos, oikeasti. Se merkitsee paljon.'' sanoin rehellisesti.
''No, miksi sulla sitten 'ei oikeastaan oo kavereita'?'' Liam kysyi ystävällisesti.
Hengähdin syvään.
''En halua alkaa dramaattiseksi, vihaan sellaista.'' naurahdin.
Liam ja Danielle katsoivat toisiaan, huolestuneesti.
''Sä voit kertoa meille, Ada.'' Danielle sanoi pehmeästi ja otti kädestäni hellästi.
''Me ollaan täällä sulle nyt. Nyt kun me ollaan tavattu sut, sä oot meidän sydämmissä ikuisesti.'' Liam sanoi. Hymyilin ja kiitin.

''No, koulussa ihmiset eivät oikein pidä musta. Joudun vähän niinkuin kiusatuksi joka päivä, esim siitä kun oon kasvanut vähän nopeammin kuin muut, siitä kun mulla on muutama finni, oon menettänyt isäni ja sellaista. Ei se mua paljoakaan haittaa, koska tiedän kuka oon ja osaan erottaa totuuden ja valheet. Rehellisesti, oon ilosempi yksin. Ehkä muutama ystävä tekis musta ilosemman, mutta ei se haittaa vaikkei mulla sellasia ookkaan.'' sanoin.
Molemmat kuuntelivat minua koko ajan. Olinko juuri avautunut noin nopeasti? Nyt vaikutan joltain dramaattiselta friikiltä! Mahtavaa!
Pian löysin itseni kahden aikuisen välistä. Molemmat halasivat minua niin rakastavaisella tavalla. Tunne oli outo minulle. Hellä ele elämääni, se tuntui mukavalta.
''Ada, onko sulla kännykkää?'' Liam kysyi.
Ravistin päätäni ei:ksi. 
''Twitteriä?'' Danielle kysyi.
Nyökkäsin. Molemmat ottivat kännykkänsä esille.
''Mikä sun nimi on twitterissä?'' Liam kysyi.
Hitto. ''Ööh.. hheheh.. ööh.. KissMeNiall1.'' sanoin nolona. Molemmat naurahtivat, tekivät jotain puhelimillaan ja laittoivat ne pois.
''Nyt me molemmat seurataan sua! Viestittele milloin vaan, okei?'' Danielle ohjeisti.
''Okei.'' sanoin.
''Olemme perillä.'' kuski sanoi edestä.
''Jes!'' Liam huusi kuin pikkupoika. Danielle pyöritteli ja naurahdimme molemmat.
''Seurustelen pikkupojan kanssa.'' Danielle mumisi ja nauroimme kaikki. 

Tulimme ulos limusiinista ja lähdimme kävelemään kohti lipputiskiä. Liam ja Danielle kävelivät vierelläni, samaa tahtia kuin minä. Pääsimme tiskille ja Liam osti 3 ranneketta. Saimme kirkkaankeltaiset rannekkeet ja menimme porteista sisään.
''Minne ekaksi?'' Danielle kysyi.
''PINGVIINIEN LUO!'' Liam ja minä huusimme kuorossa. Vedimme high-fivet Liamin kanssa, sitten hän nosti minut roikkumaan olkapäälleen ja alkoi juoksemaan kohti pingviinejä. Danielle naurahti ja lähti juoksemaan perässämme.
''Pingviinejä!'' Liam huusi saaden minut kikattamaan.
''Näätkö pingviinejä missään, Ada?'' Liam kysyi vieläkin juosten.
''En vielä! Katso niitä kylttejä, Li!'' huudahdin.
''Tuonne päin!'' Danielle huusi ja osoitti suuntaa.
''ME TULEMME, PINGVIINIT!'' Liam huusi ja sai joitakin katseita.
Pysähdyimme pingviini-aluelle ja Liam päästi minut alas.
''Näätkö ne?'' hän kysyi.
Ravistelin päätäni kielteiseksi vastaukseksi. Edessäni oli monia ihmisiä ja vaikka olinkin aika pitkä, en silti tarpeeksi. Liam kumartui eteeni. En liikkunut, ihmettelin vain miksi hän niin teki.
''Tuu mun olkapäilleni, mä nostan sut.'' Liam sanoi varmasti.
''Ootko ihan varma?'' kikatin.
''Joojoo, tuu nyt!'' Liam rohkaisi. 
Naurahdin ja menin hänen olkapäilleen. Hän nousi seisomaan ja varmisti etten putoa pitäen jaloistani kiinni. Puristin hänen paitaansa nyrkkiini, minua pelotti vaikka tiesin ettei hän minua tiputtaisi -ainakaan tahallaan-. 
''Älä huoli, en anna sun tippua.'' Liam nauroi. Hymyilin ja sekoitin hänen hiuksiaan.
''Aww! Ne on niin söpöjä!'' Danielle lirkutti.
''Ne taapertaa niin suloisesti!'' nauroin.
''Meidän pitäis ottaa tommonen!'' Liam ehdotti.
''Ei!'' Danielle hylkäsi idean.
''Ei sitten!'' Liam tuhahti lapsellisesti. Minä ja Danielle nauroimme Liamin lapsellisuudelle.

Pingviinien jälkeen menimme katsomaan muita eläimiä. Se oli mahtavaa minulle. En ollut ikinä nähnyt mitään niin mahtavaa aikaisemmin. Nyt olimme menossa katsomaan mereneläimiä.
''Rakastan valaita.'' huokaisin.
''Haluaisitko koskea sellaiseen?'' Liam kysyi.
''Mitä? Oikeasti? Voimmeko me?'' kysyin ja leukani loksahti alas.
''Tottakai!'' Danielle sanoi taputtaen olkapäätäni.
''Herrajumala, kiitos! Kiitos, kiitos, kiitos!'' kiljahdin ja halasin kumpaakin.
''Mitä vaan sulle.'' Danielle hymyili.
Menimme sukeltajapukuisen naisen luo ja kysyimme, että saako niitä syöttää.
''Tottakai, seuratkaa minua.'' hän sanoi ja lähti johdattamaan meitä.
Kävelimme hänen perässään ja hän avasi oven, mistä mentiin kierrerappusiin. Marssimme portaita ylöspäin ja saavuimme suuren altaan luo, missä oli kolme tappajavalasta.
''Vau..'' hengitin raskaasti.
Liam maksoi naiselle ja nainen puhalti jonkinlaiseen pilliin, milloin valaat tulivat luoksemme. 
''Haluaisitteko ruokkia joitakin?'' nainen kysyi. Kaikki kolme nyökkäsimme.
''Sä ensin, Ada.'' Liam sanoi ja nainen antoi minulle kalan. Sitten hän puhalsi pilliin uudestaan ja valaan suu aukesi.
''Sinne vaan.'' nainen hymyili.
Tein niinkuin käskettiin ja heitin kalan valaan suuhun. Sitten valas ui pois.
''Siistiä!'' hymyilin.
Liam ja Danielle ruokkivat kaksi toista valasta ja nekin uivat pois.

''Ne on niin kauniita.'' hymyilin.
''Niin ovat.'' Liam sanoi ja kietoi kätensä Daniellen vyötärölle.
''Awwww!'' lirkutin parille.
''Mitä?'' Danielle hihitti.
''Te kaks ootte niin söpöjä!'' hymyilin.
''Säkin löydät rakkauden vielä, Ada.'' Liam sanoi ja pussasi Danin poskea.
''Epäilen.'' mumisin itselleni.
''Mitä sä sano-'' Liam sanoi, mutta valas keskeytti hänet roiskuttamalla vettä päällemme. Katsoin Dania ja Liamia, jotka olivat läpimärkiä, niinkuin minäkin. Repesimme kaikki nauruun.
''Meidän pitää saada kuva tästä!'' Danielle nauroi. Hän otti kännykän laukustaan ja antoi sen naiselle. Seisoin heidän välissään ja hymyilimme kaikki kuvalle.
''Tästä tulee mun uus Twitter-tausta.'' Danielle sanoi.
''Samoin!'' Liam huudahti.
''Mulle myös.'' naurahdin.
Naurumme pysähtyi kun Liam ja Dani katsoivat minua ymmällään.
''Ada, mistä toi on?'' Liam kysyi ja kokeili mustelmaa poskellani. Meikkini vissiin lähti veden mukana. Kaikki jälkeni olivat taas nähtävillä.
''Mä..öö.. mä löin sen kaapin oveen.'' sanoin, katsoen maahan ja otin askeleen taaksepäin. He luulevat minua oudoksi jo, koska minulla ei ole ystäviä, enkä todellakaan halua kertoa heille, että isäpuoleni on väkivaltainen.
''Ootko varma?'' Danielle kysyi nostaen kulmiaan.
Nyökkäsin päätäni hitaasti. Olimme hetken hiljaa, sitten Liam sanoi;

''Pitäiskö meidän syödä jotain?'' Liam kysyi. Nyökkäsimme Daniellen kanssa ja lähdimme kohti limusiinia. Menimme sen sisään, vieläkin läpimärkinä.
''Sopisko mäkkäri?'' Liam kysyi.
''Oikeastikko?'' kysyin shokissa siitä, että saisin hyvältä maistuvaa ruokaa. Yleensä syön sitä, mitä vaan löydän.
''Mitä tarkoitat? Haluatko jotain parempaa?'' Liam kysyi.
''Ei, ei! Emmä sitä tarkoittanut! Ihmettelen sitä, että ylipäätänsä haluat ostaa mulle ruokaa. Te ootte tehneet mulle niin paljon tänään, kiitos.'' hymyilin.
''Ole hyvä vaan, mutta sehän on vaan mäkkäri. Etkö sä käy siellä aina joskus?'' Danielle kysyi.
''En, yleensä syön vanhempieni ruoan ylijäämiä.'' lipsautin vahingossa.
Heidän silmänsä kasvoivat lautasen kokoisiksi.
''Mitä? Eivätkö sun vanhemmat anna sulle ruokaa?'' Dani huudahti. Punastuin.
''No.. tavallaan.'' sanoin.
''Ada, mikset sä kertonut?'' Liam kysyi.
''Emmä halunnu vaikuttaa dramaattiselta. Ei se oo noin iso asia, hei.'' kohautin olkapäitäni.
''Me otetaan sulle kuule isoin ateria mikä löytyy, neitiseni.'' Dani sanoi varmasti. Kikatin ja kiitin häntä.

Menimme autokaistan kautta ja söimme autossa. Oli ihanaa saada kunnon ateria pitkästä aikaa.
''Tää on niiiiiin hyvää.'' sanoin suu täynnä ranskalaisia. He naurahtivat, mutta katsoivat silti surullisesti minua.
''Ei.. E-ei, älkää katsoko mua noin.'' sanoin vitsikkäästi.
''Miten?'' Dani kysyi.
''Surullisesti! Hei, mä oon ihan kunnossa! Oikeasti! Elämäni ei ole niin täydellistä, mutta oon kiitollinen siitä mitä mulla on. Älkää säälikö mua, jooko.'' sanoin.
''Sä oot vahva tyttö, Ada.'' Liam huokaisi.
''En oikeastaan, mutta kiitos.'' hymyilin.
''No, taitaa olla aika sanoa hyvästit, vaikken haluaiskaan vielä.'' Danielle sanoi.
''Oonki jo ärsyttäny teitä tarpeeks. Kiitos TOSI paljon tän päiväsestä, mulla oli tosi kivaa! Paras päivä mun elämässä.'' sanoin.
''Sä et oo ärsyttäny meitä lainkaan. Me todella ollaan iloisia siitä, että saatiin tavata sut. Viestittele twitterissä, jooko? Ehkä voidaan tavata vielä.'' Liam vinkkasi.
''Se olis mahtavaa.'' hymyilin. Auto pysähtyi ja kuski tuli avaamaan oven.
''No, lupaan ettei tää oo viimenen kerta kun nähdään.'' Dani sanoi. Hymyilin ja kiitin häntä. 
''Okei, nähdään pian, Ada! Viestittele!'' Liam sanoi ja veti minut halaukseen. Halasin takaisin ja halasin myös Daniellea. Vilkutin ja kävelin etuovelle.

DANIELLEN NÄKÖKULMA

Katsoin Liamia ja hymyilin.
''Hän on niin suloinen tyttö! Oon niin ilonen, että me tavattiin hänet.'' Liam sanoi.
''Tiedän. Mutten saa mielestäni pois ajatusta, että häntä vaivaa jokin.'' sanoin rehellisesti.
''Mitä tarkotat?'' Liam kysyi. Hengitin syvään ja jatkoin.
''Se mustelma hänen poskessaan.. En usko, että hän olisi lyönyt sen kaapinoveen. Luulen, että tässä on jotain, mitä hän ei kerro meille.'' sanoin ja toivoin, että Liam ymmärtäisi.
''Mitä, luuletko että hänen vanhempansa tekivät sen?'' hän kysyi.
''Joo.. Hän kertoi, ettei he ruoki häntä ja hänellä oli muitakin jälkiä vartalossaan.'' sanoin. Tiesin sydämmessäni, etten halunnut jättää Adaa sinne. Minusta tuntui, ettei hän ollut turvassa siellä.
''Liam, meidän pitäisi mennä sinne vielä.'' 
''Okei, mä meen, jää sä tänne.'' Liam sanoi, nousi autosta ja käveli etuovelle.

ADAN NÄKÖKULMA

Isäpuoleni tuhlasi taas aikaansa huutamalla minulle turhaan.
''Päästä musta irti, jooko!'' sanoin. Hänen otteensa käsivarrestani lujentui ja tiesin, että se jättäisi siihen jäljen. 
''Olet tyhmä ja ihan turha! Et ansaitse elää! Olet sellainen ärsyttävä pikku huora!'' hän huusi korvaani. Hän nosti kätensä ja pian se osui kasvoihini kovaa. Vein käteni suojelemaan kasvojani, poskeani kirveli hirveästi.
''Päästä irti, kiltti! En tehnyt mitään!'' anelin.
''En! Lopeta aneleminen senkin-''
''Mitä helvettiä sä luulet tekeväs?!'' ääni takanani huusi. Käännyin ja näin vihaisen Liam Paynen.
''Päästä hänestä irti!'' Liam huusi.
''En!'' Gary tiuskaisi.
Liamin nyrkit loistivat valkoisina puristuksessa, hän kamppasi Garyn ja löi häntä muutaman kerran naamaan. Gary ei taistellut vastaan kun Liam huusi hänelle kirosanoja. Liam nousi pystyyn nopeasti, otti minut syliinsä morsiustyyliin ja lähti kantamaan minua limusiinia kohti. 
''Minne me mennään?'' kysyin.
''Kauas täältä. En anna sun olla täällä sekuntiakaan pidempään. Sä tuut nyt meidän kanssa.'' Liam vastasi suoraan.

HERRAJUMALA MITEN PITKÄ KAPPALE!! SE VAAN TAPAHTU!!! Mut vihdoin sain sen valmiiks. Siis tekstii vaa tuli ja tuli ja sit oli pakko lopettaa! Toivottavasti jaksoitte lukee! ;)

MUISTAKAA VIESTITELLÄ VIELÄ FB:SSÄ JA TÄÄLLÄ!! Huomenissa ilmottelen ns. 'voittajalle' uutiset! Mut hei älkää murtuko jooko? Haluaisin valita teistä kaikki, mut se ei toimis ihan niin, you know ;)

Eli ette sit ala viiltelemään, sovittu?! :)

Muutama muistokuva Payzeristä loppuun! :)

Syy, miks valitsin Payzerin, enkä Sophiam:ia tähän tarinaan on, etten yksinkertasesti oo tutustunu Sophiaan millään tavalla. Hyvä, et tunnistaisin jos se kävelis vastaan. :)