Payzerin adoptoima OSA 11

ADAN NÄKÖKULMA

Heräsin ja näin, että makaan sairaalasängyssä.
Mitä helvettiä? Mitä tapahtui?
Yritin liikuttaa kättäni, mutten pystynyt. Tunsin liikaa kipua. Tunsin kipua myös kyljissäni ja päässäni.
Mitä minulle tapahtui?
''Ada!'' kuulin naisäänen huudahtavan itkuisena. ''Herrajumala! Onneks sä oot kunnossa! Me oltiin niin huolissamme susta!'' Danielle itki ja katsoi minua.
''M-mitä ta-tapahtui?'' änkytin.
''Ööh, no..''

MUISTIKUVA ILLASTA

Suljin silmäni ja nukahdin heti. Saatoin nukkua, mutta kuulin silti kaiken. 
''Mitäs meillä täällä on?'' likainen ääni kuiskasi.
En reagoinut. Mutta siihen reagoin, kun tunsin iskun vasemmassa kyljessäni. Avasin silmäni ja aloin yskiä. 
''Huora.'' henkilö nauroi.
Tunsin henkilön nyrkin tekevän tuttavuutta oikean silmäni kanssa. Pääni kääntyi iskusta. Laitoin käteni kivuliaan paikan päälle. Tunsin sitten iskun vasemmassa poskessani, sitten nenässäni ja sitten kaikkialla kehossani. Eräs isku sai minut menettämään tajuntani.

TAKAISIN NYKYHETKEEN

''Poliisi löysi sut aikaisin aamulla joltain kujalta. Muttemme tiedä kuka sen teki, vaikka meillä on muutama epäilty.. Luuletko, että tunnistaisit henkilön?'' Danielle kysyi.
''Öh.. ei mulla oo mitään hajua. En nähnyt kasvoja.. Vaikka olisinkin, en usko että muistaisin. Anteeks.'' huokaisin.
''Okei.. No, Niall haluaisi kovasti tavata sut.. Haittaako jos päästän hänet tänne?'' Dani hymyili hieman.
Pohdin sitä hetken, mutta vastasin myöntävästi. Danielle nyökkäsi ja lähti huoneesta. Pian ovesta tuli Niall.
''Luojan kiitos, että oot kunnossa!'' Niall sanoi kyyneleet silmissään.
Hänkö oikeasti itki? Hänkö tosissaan välittäisi? Vau...
''Jooh.'' änkytin, en tiennyt mitä muuta sanoa.
''Oon pahoillani. Tää on kaikki mun syytä.'' Niall sanoi itkuisena.
''Ei, ei tää oo syytä. Ei ois pitäny paeta. Pelästyin vain.. Oon pahoillani.'' 
''Mä lupaan, Ada.. Mä suojelen sua paremmin nyt.. Sä oot mun ystävä nyt ja oon sun tukena mitä ikinä tapahtuiski. Okei?'' Niall sanoi ja teeskenteli hymyn.
''Kiitos, Niall. Halaisin sua, mutta mua sattuu joka paikkaan.'' kikatin.
''Niin.. Sun pitää nyt levätä. Me tullaan kattomaan sua kohta, okei?'' 
''Okei, moikka Niall!'' 
Niall nyökkäsi päätään ja lähti. 

LIAMIN NÄKÖKULMA

Olen mokannut pahasti. 
Petin Adan.. Petin itseni, kun en pitänyt Louisia ja Niallia kurissa.. En saanut Adaa kiinni kun hän lähti juoksemaan ja nyt hän makaa sairaalassa! 
Vein hänet pois hänen pahasta kodistaan ja lupasin pitää hänestä parempaa huolta.. Mutta nyt hän on ollut kanssamme 2 päivää ja hän makaa jo sairaalassa kahden murtuneen kyljen, murtuneen käden ja katkenneen hampaan kanssa.. Kaiken lisäksi hänellä on aivotärähdys.
Mikä sai minut luulemaan, että osaan pitää huolta teinitytöstä?
Niin... Koska välitän.
Jokin sydämmessäni sanoo, että voin auttaaa häntä olemaan normaali ja iloinen tyttö.
En saa luovuttaa hänen suhteen, enkä aiokkaan.

ADAN NÄKÖKULMA

Olen nukkunut nyt muutaman tunnin, kunnes hoitaja tuli äsken huoneeseeni herättäen minut.
''Hyvää päivää, Ada. Mikä on vointisi?'' hoitaja kysyi ja otti padinsa esiin.
''Kylkiäni ja päätäni särkee.. Muuten ihan hyvin.'' sanoin.
''Okei.. Entäs kätesi?'' hän kysyi ja teki joitakin muistiinpanoja.
''No, ei siihen paljoa satu.'' 
''Hyvä. Nyt kun sait valtavan tällin päähäsi, minun täytyy kysyä sinulta muutama kysymys. Ihan vain varmistaakseni, ettet ole kokenut muistinmenetystä, tai jos aivoissasi on jotain häikkää minkä voisimme korjata.'' 

''Okei, kysy pois.'' sanoin varmasti.
''Koko nimesi?''
''Ada Maria LaBelle.''
''Kyllä, syntymäpaikkasi?''
''Toronto, Ontario.''
''Hienoa. Ikäsi?''
''13.''
''Hmm... ei ihan. Tietojesi mukaan olet 15. Ada, kuka toi sinut sairaalaan?'' 
En tiennyt mitä sanoa.
En ole 15! Olen 13! Miksi hän luulee, että olen 15??
''Liam Payne ja Danielle Peazer..'' vastasin epävarmasti. Oikeasti minulla ei ollut hajuakaan kuka minut sinne toi.
''He eivät ole vanhempiasi.. Mutta jos he toivat sinut, oletan, että he ovat huoltajiasi jonkun aikaa?''
Okei, nyt minulla alkoi paniikki. Pelko valtasi kehoni.
''Mä.. Öö.. öö..'' 
''Ada, pitäisikö minun saada tietää jotain?''
Kai voin kertoa hänelle totuuden..

''Äitini ja isäpuoleni ovat satuttaneet ilman syytä jonkin aikaa. Äskettäin voitin kilpailun, jossa sai viettää päivän idolieni kanssa, Liam Paynen ja Danielle Peazerin. 
Kun yhteinen päivämme oli ohi, mut vietiin takaisin kotiini, jossa humalainen isäpuoleni jo odotti päästä päivittäiseen lyömisrutiiniinsa. Mutta Liam tuli takaisin ja näki isäpuoleni lyövän mua ja otti mut mukaansa.''
En katsonut hoitajaa kertaakaan, mutta nyt uskalsin. Hänen silmänsä huokuivat sääliä ja hämmennystä.
''Olen pahoillani, Ada. Et todellakaan ansaitsi tuollaista.. Pelkään, ettet voi palata kotiisi, jos äitisi ja isäpuolesi kohtelevat sinua noin.. Odotas, tulen pian takaisin.'' hoitaja sanoi ja lähti.

Mitä tapahtuu?

LIAMIN NÄKÖKULMA

Istuin Adan huonetta vastapäätä olevalla käytävänpenkillä. Hoitaja meni hetki sitten puhumaan hänelle. 
''En vieläkään voi uskoa, että mokasin näin pahasti, Dani.'' valitin ja katsoin Daniellen kauniisiin silmiin.
''Ei se ollu sun vika, Liam. Meidän pitää nyt varmaankin pitää Adaa vähän kauempana Niallista ja Louisista. Ainakin jos pojat on yhdessä samassa huoneessa Adan kanssa.. Rehellisesti, Li.. Näen hänet vähän niinkuin tyttärenämme.(?)'' Danielle sanoi ja hymyili hieman.
''Mä myös. Ja niin kauan kuin hän on tyttäremme, suojelen ja kohtelen häntä niin kuin olisin hänen isänsä.'' hymyilin.
''Anteeksi, Herra Payne?'' hoitaja joka oli äsken Adan luona kysyi.
''Hei. Onko Ada okei?'' kysyin ja kiemurtelin penkissä.
''No, hänellä on pieniä vaikeuksia muistaa ikänsä.. Mutta muuten hän voi ihan hyvin. Haluaisin kysyä teiltä molemmilta Adan asumisjärjestelystä.. Hän selitti vaikeuksista äitinsä ja isäpuolensa kanssa, ja että te pelastitte hänet vaaralta. No, ainoa vaihtoehto pitää se laillisena on, että te adoptoisitte Adan..'' 
''Ai että me saatais ihan laillinen huoltajuus?'' Danielle kysyi kuulostaen yli-innokkaalta. 
''Niin. Voin antaa teille paperit, mutta tässä on yksi ongelma.. Tarvitsette Adan äidin allekirjoituksen papereihin.'' hoitaja sanoi ja kuulosti hieman huolestuneelta.

''Luulen, että voimme yrittää sitä.'' sanoin ja nyökkäsin päätäni hitaasti.
''Saanko kysyä, mikä ongelma hänellä on muistaa ikänsä?'' Danielle kysyi. Hän kuulosti ihan huolestuneelta äidiltä.
''Hän sanoi olevansa 13.. Hän on oikeasti 15. Tiedän ehkä, miksi hän kertoi noin, mutta minun täytyy tarkistaa se...'' 
''Hän on 15?!'' Niall kysyi tullessaan kahvilasta kädet täynnä ruokaa.
''Kyllä... Ja kukas tämä on?'' hoitaja kysyi hieman peloissaan.
''Aah, hän on hyvä ystävämme, Niall. Hän asuu myös Adan kanssa.'' sanoin ja nauroin Niallille kun hän veti kaksin käsin sipsejä.
''Ahaa... Selvä. Tulen kohta takaisin, käyn tarkistamassa Adan potilastiedot. Suosittelen, että puhuisitte Adan kanssa adoptiosta, koska joskus lapsi ei itse halua sitä. Joten teidän täytyy hankkia hänen hyväksyntänsä.'' hoitaja huokaisi ja lähti.

''Tekö adoptoitte Adan?'' Niall kysyi suu täynnä ruokaa.
''Toivottavasti.'' virnistin.
''Okei, mennään puhumaan Adalle!'' Danielle kitisi vetäen minua hihastani.
''Mennään, mennään, kulta.'' sanoin, kiedoin käteni hänen ympärilleen ja pussasin hänen otsaansa. Kävelimme käsi kädessä Adan huoneeseen. Ada makasi sängyssä ja selaili tv-kanavia. Hän huomasi meidät ja sammutti telkkarin.
''Moi.'' hän sanoi.
''Hei, kultaseni. Miten voit?'' Danielle kysyi ja piti Adan kädestä.
''Ihan hyvin miettien että sain just turpaani.'' Ada vitsaili.
''Se-sepä hyvä.. Kai?'' Danielle änkytti katsoen minuun.
''J-jooh.'' yritin koota itseäni.
''Oottekste ihan kunnossa? Kuulostatte hermostuneilta..?'' Ada kysyi.
''Ollaan me ihan kunnossa.'' sanoin, vaikka ääneni rakoili hieman.
Yskäisin ja toistin lauseen.
''Me ollaan okei.'' sanoin normaalisti.

''Katsos, Ada. Me ei haluta stressata sua tai mitään, mutta meidän pitäs kysyä sulta yks tärkeä kysymys.'' Danielle otti tilanteen haltuunsa.
''Eli?'' Ada kysyi nostaen kulmiaan.
Danielle huokaisi syvään, ja minä tuin häntä hieromalla hänen selkäänsä.
''Me haluttais adoptoida sut. Niinkuin, että meistä tulis sun lailliset huoltajat... Sun vanhemmat.'' Danielle hymyili hieman.
''Mun vanhemmikseni?''
''J-joo.''
''Se olis ihanaa! Kiitos.. Se merkitsis paljon!'' Ada hymyili.
''Okei.. No, me saadaan paperit kohta. Ja hoitaja aikoo puhua meidän kanssa myös..'' sanoin. Minusta tuntui nyt niin hyvältä.
Ada nyökkäsi vieläkin hymyillen.
''Mahtavaa, että vain pari päivää voi muuttaa elämän ihan toisenlaiseksi.'' Danielle huokaisi onnellisesti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

''Okei, minulla on nyt paperit. Meidän täytyy keskustella hieman siitä Adan ikä-jutusta.'' sama hoitaja sanoi tullessaan Adan huoneeseen.
''Eli siis, kävin läpi Adan potilastietoja.. Ja ne sanoo, että Ada oli täällä pari vuotta sitten.. Ada, muistatko miten isäsi kuoli?''
''Auto-onnettomuudessa.'' Ada sanoi järkyttyneesti.
''Kyllä... Ja muistatko ketä muita autossa silloin oli?'' 
''Ööh.. Mä ja Tom..'' Ada haukkoi henkeään.
''Kyllä... Sinä päivänä, Ada, kärsit vakavista traumoista kun vartalosi pakosti iskeytyi konepellille ja vajosit koomaan heti.. Ja pysyit koomassa melkein kaksi vuotta.. Oletan, ettei äitisi puhunut kanssasi päivästä paljoakaan.. Olet onnekas kun olet vielä elossa.. Mutta ystäväsi valitettavasti kuoli onnettomuudessa.. Oikea ikäsi on siis 15. Ja tässä Liam ja Danielle, ovat nämä paperit.'' hoitaja selitti.
Hän antoi meille adoptiopaperit, jossa luki kaikenlaista tekstiä adoptiosta. Otin kynäni taskusta ja kirjoitin allekirjoitukseni viivalle. Annoin paperit sitten Daniellelle, joka myös kirjoitti nimensä nopeasti.
''Ada voi nyt lähteä kotiin. Allekirjoittakaa vain tähän niin hän on vapaa.'' hoitaja sanoi.
Otin padin hänen käsistään ja kirjoitin nopeasti nimeni siihen. 
''Lähdetään kotiin..'' hymyilin Adalle.

Jep, tiiän et Ada pääs nopee himaa, mutku mun oli pakko hommaa se sielt nyt jo ulos koska mul on ajatus seuraavaan osaan :D 

Toivottavasti tykkäsitte! ♥