Payzerin adoptoima OSA 27

NIALLIN NÄKÖKULMA

''Kingin hautausmaalle. Haluun sun tapaavan yhden tyypin...'' Ada sanoi.
Hautausmaalle? Okei... 
Tein niinkuin hän käski ja ajoin hautausmaalle. Matka kesti n. 45minuuttia, joten Ada laittoi yhden CD:n soimaan. En tiedä miksi, mutta hän laittoi Eminemin CD:n koneeseen. 'Just Lose It' alkoi soida ja Ada lauloi ja räppäsi sen mukaan täydellisesti.
''Mä en tiennyt että sä tykkäät Eminemistä.'' sanoin.
''Emmä tykkää hänestä.. Mä rakastan Eminemiä! Hän on mahtava!'' Ada sanoi ja jatkoi räppäämistä. Minäkin yritin räpätä, mutta epäonnistuin täysin. Tämän kohdan..

Black girls,
white girls, 
skinny girls, 
fat girls
tall girls, 
small girls, 
I'm callin' all girls

Ada räppäsi täydellisesti, mutta minulla se meni suunnilleen näin;

Black girls,
tall girls,
ööh,
ööh,
small girls, 
Hitto, ihan sama.

Ada räkätti yritykselleni räpätä. 
''Ei oo kivaa.'' teeskentelin murjottavani enkä irrottanut katsettani tiestä.
''Sä.. Sä oot oikeessa. Se.. Se ei.. Se ei oo kivaa. Se on ihan hemmetin hauskaa!'' hän sanoi ja repesi taas nauruun. En voinut itselleni mitään, aloin nauraa hänen kanssaan. Ada lopetti nauramisen ja tuijotti minua.
''Mitä sä tuijotat, friikki?'' vitsailin. Hän kikatti ja ravisteli päätään.
''En mitään... Mä vaan rakastan sun naurua. Se miten sä puristat sun silmiä kiinni on niin söpöä.'' hän sanoi ujosti.
''Ai näin?'' kysyin ja puristin silmiäni oudosti kiinni. Hän naurahti ja sitten alkoi haukkoa henkeään. 
''Niall! Varo!!'' 
Avasin silmäni ja huomasin, että olin kääntynyt hieman ja meinasin osua siltaan. Käänsin autoa nopeasti niin että menisimme taas suoraan.
''Mä oon niin pahoillani, Ada!'' panikoin.
''Pysäytä hetkeksi.'' Ada sanoi silmät lautasen kokoisina.

LOUISIN NÄKÖKULMA

Kävelin ympyrää, kun odotin puhelimeni soivan. Hänen kauniit kasvonsa olivat mielessäni koko ajan. Jos ette tajua kenestä puhun, puhun Kaylasta. Kun menin kysymään hänen apuaan, hän selvästi yritti olla normaalina, eli hän on kai fani. Kun katseemme kohtasivat, olin koukuttunut. Ne olivat niin kauniin tummanruskeat. En osaa selittää sitä tunnetta, mutta olen tuntenut samanlaisesti vain yhtä ihmistä kohtaan ennen, Adaa. Se on sellainen haluamisen tunne. Halua näyttää rakkautta ja intohimoa sitä henkilöä kohtaan. Jos ymmärrätte.. 
Puhelimeni soi ja vastasin siihen heti.
''Haloo?'' vastasin.
''Moi, Lou. Mitä teet?'' Liam kysyi.
''Liam! Mä ootan puhelua! Mä en voi puhuu nyt!'' sanoin huolestuneesti, sillä Kaylahan voisi soittaa vaikka nyt!
''Kuka voi olla niin tärkeä nyt, ettet voi puhua omalle bändiläiselles?'' Liam kysyi naurahtaen.
''Yksi tyttö. Soitellaan myöhemmin!'' sanoin ja katkaisin puhelun. Laitoin puhelimeni pöydälle ja menin ottamaan juotavaa. Kaadoin lasiin vettä kunnes kuulin puhelimeni taas soivan toisessa huoneessa. Sydämeni alkoi tykyttää, juoksin olohuoneeseen, hyppäsin sohvan yli läikyttäen vettä kaikkialle, mutta se oli sen arvoista.

''Haloo?'' vastasin.
''Louis? Kayla täällä.. Sieltä eläinkaupasta?'' hänen ihana äänensä kuului.
''Moi, Kayla. Kiva kuulla susta.'' sanoin ja aloin hymyillä vimmatusti.
''Siistiä puhua sulle. Mä oon SUURI fani.'' hän nauroi.
''Hienoa!'' sanoin innokkaasti.
''Niin.. Miks sä halusit, että soitan sulle?'' hän mietti ääneen.
''Öö, no.. Mä tiiän, etten tunne sua, lainkaan, mutta mietin, että jos haluaisit hengailla ja tutustuu muhun ja silleen? Ehkä päivällisellä? Se on okei jos.. Mä en syytä sua jos-''
''Ois tosi kivaa tehdä sun kanssa jotain, Louis. Ehkä me voitais mennä syömään vaikka.. Huomenillalla?'' hän keskeytti minut.
''Joo.. Joo huominen käy. Mä voin hakea sut kuudelta? Aa ja haittaako jos niistä tulis tuplatreffit Niallin ja Adan kanssa, eli siis Ada on se jolle sen kissan ostin..?'' kysyin.
''Kuudelta.. Joo käy! Treffit Louis Tomlinsonin, Niall Horanin ja Niall Horanin tyttöystävän kanssa? Kuulostaa parhailta treffeiltä ikinä.'' hän nauroi.
Luoja, hän on niin hauska ja rento. Pidän hänestä jo nyt!
''Okei, voit tekstata mulle millon vaan, mä kysyn Niallilta niistä tuplista. Nähään huomenna, Kayla!'' sanoin iloisesti.
''Okei! Moikka, Louis!'' 
Hän katkaisi puhelun ja menin makaamaan sohvalle huokaisten.

ADAN NÄKÖKULMA

Niall pysäytti auton ja menin ulos istumaan ruohikolle. Hengitin syvään muutaman kerran rauhoittaakseni itseäni. Niall tuli istumaan viereeni ja halasi minua, minä itkin hänen olkapäätänsä vasten.
''Shh, kaikki on hyvin. Me ei loukkaannuttu. Meillä on kaikki hyvin, rakas. Älä itke, prinsessa.'' Niall sanoi rauhoittavasti.
''Mutta me oltais voitu loukkaantua.. Niall, mä en kai kertonut ikinä miten mun isä ja paras kaveri kuoli..'' huokaisin.
''E-et.. n-niin..'' Niall sanoi hermostuneesti.

Hengähdin syvään ja vetäydyin hänen otteestaan. Käänsin vartaloni häneen päin, tartuin hänen kädestään ja aloitin kertoa siitä päivästä, kun kaksi minulle tärkeää ihmistä kuoli.

''Isä, kauanko vielä? Äiti laittaa spagettia tänään! Ja me kaikki tiietään, että se on mun lempparia!'' sanoin hermostuneesti.

''Muutama minuutti vielä, kultaseni. Tom, onko sulla nälkä?'' oikea isäni kysyi hymyillen.

''Todellakin! En voi oottaa että pääsen syömään!'' Tom sanoi.

''Mä varmasti syön enemmän kuin sä!'' haastoin Tomia.

''No et todellakaan! Mä syön 10 kertaa enemmän kuin sä!'' Tom haastoi takaisin.

''Epäilen.'' naurahdin ja tökkäsin Tomin kättä. Hän hymyili ja minä hymyilin hänelle takaisin. Auto ajoi sillalle ja siitä tuli outoa ääntä.

''Mikä toi ääni on, isä?'' kysyin.

''En tiedä.'' hän vastasi. Yhtäkkiä auto alkoi heilua holtittomasti.

''Isä!!'' huusin.

''Ada!! Herra LaBelle!! Mua pelottaa!'' Tom huusi. Käännyin Tomia kohti ja näin tämän silmästä tulevan kyyneleen. Venytin käsiäni ja otin Tomin ja isän käsistä kiinni.

''Muakin pelottaa. Mä rakastan teitä.'' sanoin ennenkuin auto osui sillan kaiteeseen.

Katsoin kauhuissani kun urhea isäni lensi etulasin läpi ja laskeutui konepellille. Hän makasi siellä elottomana ja hänen päänsä vuosi verta. Oma vartaloni lensi päin etupenkkiä ja katsoin kun paras ystäväni lensi kyyneleet silmissään takapenkin lasi läpi alla olevaan hyiseen veteen. Sitten vaivuin pääni osuman takia piiiitkään kaksivuotiseen koomaan.

Luoja, että oli vaikeaa palata siihen päivään.

''Herrajumala...'' Niall sanoi kyyneleet silmissään. ''Mä oon niin pahoillani, prinsessa..'' Niall itki, veti minut syliinsä ja piti minua. Itkin hänen kanssaan pari minuuttia kunnes kyyneleeni loppuivat. Nyyhkäisin, vedin pääni hänen kaulaltaan pois ja pussasin hänen poskeaan.

''Noniin, meidän pitäis nyt varmaan mennä..'' sanoin. Niall nyökkäsi ja lähdimme ajamaan hautausmaata kohti.

Saavuimme sinne hetken päästä ja otin Niallin kädestä kun aloimme kävellä lepäävien sielujen polkua. Menin isäni haudan eteen ja kyykistyin siihen.

''Hei, isä...'' sanoin pidätellen kyyneleitä. Niallin käsi meni hänen suunsa eteen hämmästyksestä. 

Mitä?! Ketä hän sitten luuli meidän menevän tapaamaan? Herrajumala, Niall, olet hidas. Mutta rakastan häntä silti.

''Oon pahoillani, etten oo käynyt täällä pitkään aikaan. Jos et jo tiedä, mut vietiin entisestä pahasta kodistani paljon parempaan. Oon tosi onnellinen nyt. Liam ja Danielle kohtelevat mua tosi hyvin, niinkuin muutkin pojat.. Löysin myös pojan, josta tykkäisit... Niallin.'' sanoin kääntyen Nialliin päin ja viitoin häntä lähemmäs. Hän totteli, tuli kanssani kyykkyyn ja otti kädestäni. Tunsin, että hän oli hermostunut, joten puristin hänen kättään hieman.

''Usko mua, isä.. Sun ei tarvitsis lyödä Niallia pesäpallomailalla. Hän on kaikki mitä oon aina halunnu ja enemmän. Mä oon niin rakastunut häneen. Mä tiedän, että sä rakastaisit häntä ihan yhtä paljon kuin T-Tomiakin.'' sanoin ja ääneni säröili kyynelien lähtiessä valumaan poskilleni. Niall pyyhki kyyneleet poskiltani ja pussasi poskeani.

''Herra LaBelle.. Mä lupaan huolehtia teidän tyttärestänne. Mä suojelen häntä kaikelta ja rakastan häntä ikuisesti. Hän on prinsessani ja lupaan etten ikinä jätä häntä.'' Niall sanoi tarkoittaen sitä. Kiitin häntä puristamalla hänen kättään hieman. Ehkä on outoa puhua kivelle.. Mutta uskon, että isäni kuulee meitä. Uskon, että hän seisoo vierelläni ja kuulee joka sanan.

''Rakastan sua, isä..'' itkin ja laitoin käteni hänen hautakivensä päälle nousten ylös. Niall seurasi minua ja lähdimme autolle.

Nyyhkäisin kun istuimme autoon. 

''Tää päivä... Kolme vuotta sitten... Se onnettomuus...'' nyyhkytin. Niallin silmät muuttuivat surullisiksi ja hän lähti autosta. Sitten hän tuli minun puolelleni ja halasi minua kun käännyin häneen päin. Hän lohdutti minua kun itkin hänen kaulaansa vasten.

''Oon kiitollinen, että sä selvisit siitä päivästä. Jos et olisi, mä en ois ikinä tavannu prinsessaani. Kohtalo ei oo aina reilu, mutta kato missä me ollaan. Mä oon vihdoin onnellinen ja niin säkin. Mikään ei voi pilata tätä.'' Niall kuiskasi korvaani ja haroi hiuksiani lohduttavasti. Laitoin silmäni kiinni ja vastasin;

''Onneksi. Mennään nyt kotiin.'' 

Minusta tuntui kuin valehtelisin, kun en kertonut Garystä. Mutten usko että mitään tapahtuu enää.. Hänenhän pitäisi olla poissa nyt. Niall halasi minua vielä ja meni omalle puolelleen. Laitoimme turvavyömme kiinni ja Niall käynnisti auton. Niinkuin yleensäkin pidemmillä automatkoilla, nukahdin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Heräsin, kun tunsin itseni asetettavan mukavalle pinnalle. Avasin silmäni ja kohtasin kauniit siniset silmät. Niall.

''Sori, ei ollu tarkotus herättää sua.'' hän sanoi.

''Ei haittaa. Jäätkö yöksi?'' kysyin.

''Joo, tonne vierashuoneeseen. Mee takasin nukkumaan, rakas. Nähdään aamulla.'' Niall sanoi ja pussasi hellästi huuliani. Nyökkäsin ja nukahdin heti.

Räpyttelin silmiäni kun katsoin kirkasta valoa kohti. Kaksi hahmoa kävelivät tunnelista.

''Keitä te ootte?'' huusin. ''Mitä te haluatte?'' huusin ja ääneni rakoili. Kuulin askeleita takaani, joten käännyin ympäri. Kirkkaan tunnelin toisella puolella oli pimeä tunneli.

''Mä lupaan sulle, mä tapan sut.'' ilkeä ääni sanoi. Kaaduin polvilleni ja aloin itkeä.

''Kuka sä oot?!'' huusin.

''Etkö sä tiedä? Mä oon seurannut sua kaikkialle. Ja myös arvokasta isääs.'' ääni sanoi.

''Ga.. Gary?'' änkytin.

''Kyllä.'' hän sanoi ja astui pimeydestä pois. Hän käveli ohitseni kahta muuta hahmoa kohti, jotka lähestyivät minua vieläkin.

''Sä saat pian liittyä ystäväsi ja oikean isäsi joukkoon. Ellen raahaa sua helvettiin mukanani.'' hän nauroi ilkeästi.

''Sä oot sairas! Sä oot ihan hemmetin sairas!'' huusin. Hänen ilkeä hymynsä muuttui silkaksi vihaksi. Hän nosti käsiään ja kaksi hahmoa liikkuivat hänen käsiinsä. Heidän päänsä roikkuivat alaspäin, mutta heidän muotonsa vaikuttivat tutuilta.

''Ja ainahan mä voin lähettää heidät helvettiin.'' hän sanoi.

''Keitä he ovat?'' kysyin. Sitten hahmojen päät nousivat ja näin heidän kasvonsa selvästi. He olivat veren peitossa ja hyvä että heidät tunnisti, mutta minä kyllä tunnistin.

''Isä! Tom!'' huusin.

''Juokse.'' isäni ääni sanoi heikosti ja hiljaisesti.

''Piiloudu.'' Tomin ääni kuiskasi. ''Hän satuttaa sua.'' Tom itki. Katsoin, kun Gary pudotti isäni ja entisen parhaan kaverini. Aloin juosta heitä kohti, mutta Gary tarttui kädestäni.

''Sä kuolet nyt.'' hän hymyili ilkeästi.

''Ei!'' huusin kun hän työnsi veitsen kaulaani.

Hyppäsin ylös sängystäni ja kirosin litimärkää otsaani pyyhkien. Kyynel pääsi silmästäni, kun juoksin kohti rappusia ja päämakuuhuonetta. Avasin oven hitaasti ja lähestyin heitä hitaasti.

''Äiti? Isä?'' nyyhkytin hiljaa. Liamin silmät avautuivat hiljaa, mutta ne muuttuivat lautasen kokoisiksi kun hän näki että itkin.

''Kultaseni, mikä hätänä?'' hän kuiskasi, ettei herättäisi Dania.

''Mä näin painajaista... Voinko mä nukkua teidän kanssa?'' punastuin vaikkei hän sitä näkynytkään.

''Tottakai.'' hän kuiskasi ja veti peittoja sivuun. Menin heidän keskelle varovaisesti. Danin silmät avautuivat ja mumisin anteeksipyynnön. Hän ravisteli päätään ja veti minut lähelleen. Liam tuli ihan viereeni ja kietoi kätensä ympärilleni, niinkuin Danikin.

Nyt tuntui turvalliselta. He eivät ole verisukulaisiani, mutta rakastan heitä ihan yhtä paljon kuin vaikka he olisivatkin. Danielle Peazer on äitini. Liam Payne on isäni. Ja uusi tulokas on tuloillaan. Uusi veljeni tai siskoni. Olen iloinen siitä, miksikä elämäni on tullut.

Toivon vain, ettei kukaan pilaa sitä.

Huh, olipa ihanaa päästä kirjottamaan pitkästä aikaa! Noi 25 ja 26 kappaleet olin siis kirjottanut torstai-yönä ja ajastanu ne. Ja joo nyt loppu vähän tylsään kohtaan mut aamul tulee joku lyhyt osa! :)