Onnekas virhe OSA 1

Louis:in näkökulma

"Kiitos todella paljon! Olette olleet mahtava yleisö! Rakastamme teitä kaikkia!" Niall sanoi yleisölle hurmaavalla irlantilaisella aksentillaan. Yleisö meni sekaisin, kun Niall sanoi rakastavansa heitä. Tulemme olemaan kirjaimellisesti kuuroja ku kiertue loppuu, jos tytöt eivät hiljennä ääntään. Mutta ymmärrän, sitä he tekevät, se on heidän tapansa.

Kävelimme pois lavalta ja laitoin käteni Harryn olkapäälle. Jalat meinasivat pettää alta, olinhan juuri ollut pari tuntia hyppimässä ympäri isoa lavaa. Harry huomasi sen ja tuki minua, naurahti hieman ja jatkoimme kohti pukukoppeja. Zayn ja Niall alkoivat kinastelemaan jostain aiheesta, en jaksanut kuunnella, en nyt. He ovat kuitenkin kohta sovussa ja halaamassa sovinnon kunniaksi. "Okei okei, Niall! Robert Pattinson voittaisi taistelun Daniel Radcliffeä vastaan." Zayn vihdoin sanoi. Ja heti sen jälkeen sovintohali; ainahan me niin teemme.

En usko, että ihmiset ymmärtävät kuinka läheisiä oikeasti olemme. Nytkin Harry selittää, kuinka valitsisin Niallin hänen sijastaan. Menin hänen luokseen ja sekoitin hänen pehmeitä hiuksia, niin että hän näytti hullulta tiedemieheltä. Hän hihitti hiljaa, meni sohvalle istumaan ja feikkasi loukkaantunutta. "Sinä petit minua parhaan ystävämme kanssa?" Hän ihmetteli dramaattisesti, "miten voisit tehdä minulle niin?"

"Se ei ole sitä miltä näyttää, vannon sen Harry!" Menin Harryn viereen sohvalle ja otin hänen kätensä omiini. Hän katsoi minua ja mutristi alahuultaan juuri niin kuin arvasinkin. En voinut vastustaa sitä, sen hän tiesi. "Tiedätkö miksi?"

Hän ravisteli päätään.

"CUZ BABYY YOU LIGHT UP MY WORLD LIKE NOBODY ELSE!!" Lauloin niin tyhmällä äänellä ettei se voinut kuulostaa hyvältä. Hän irrotti kätensä omistani ja meni omaan tuoliinsa. Niall lähti mukaan, sitten Zayn ja Liam. Harry alkoi nauramaan, niin kuin minäkin. Hän tuli takaisin sohvalle ja otti käteni takaisin omiinsa.

"En voi antaa sitä sinulle anteeksi, tiedätkö miksi?" Hymy välähti hänen kasvoillaan, mutta hän peitti sen nopeasti. Ravistin päätäni, tietämättömänä tulevasta. "CAUSE MY HEART WILL GO ON AND ON!!" Hän lauloi vielä hirveämmällä äänellä kuin minä. Ja kovaa lauloikin. "WE'LL STAY, FOREVER THIS WAY, HE'LL BE HERE AND MY HEART WILL, MY HEART WILL GO ON AND ON!!" Taaskin Niall liittyi lauluun ja pian kaikki lauloivat -do, dodododo, dudududu dudududu-kohtaa. Sitten Liam käski lopettaa, jottemme rasittaisi ääntämme tuollaisella meuhkaamisella.

"Liam, sanotko todella, ettet pidä laulamastani?" Haz kysyi ja laittoi kätensä -dramaattisesti- sydämensä päälle. "Juuri sitä, Harreh." Hän nauroi. "Noniin, meidän pitää mennä, ennenkuin siivoojat tulee."

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

"Harry, mitä tuo on?" Kuiskasin pimeydessä. Katsoin kelloa, se näytti aamukahta. Kuulin jotain ääntä keittiöstä.. "Lou, mikä hätänä?" Hän kysyi heräten vierestäni. Jos hän on siinä, kukakohan keittiössä on, Niall? "Haz, luulen että keittiössä on joku." Kuiskasin hiljaa. Hän katsoi minua ja näin hieman pelkoa hänen silmissään.

"Pitäisikö minun käydä katsomassa?" Harry kysyi ja nyökkäsin hänelle. Hän otti pesäpallomailan nurkasta, pitihän meidän olla valmistautuneita. Hän avasi oven hiljaa ja hyppäsi käytävälle kuin ninja. Jos en olisi ollut kauhusta kankeana, olisin nauranut itseni kuoliaaksi tuolle ninjahypylle.

"Kuka siellä? Niall?" Hän huusi keittiöön. Rapina lakkasi heti. "Haloo?" Hän kysyi uudestaan.

"Omfg!! Se on Harry, Harry Styles!! Anna, se on Harry Styles!!" Naisääni huusi. Toinen naisääni yhtyi huutoon, jotain omgomgomgomg...

Nousin sängystä ja menin alas keittiöön. Siellä oli kaksi teinityttöä hämmästyneen Harryn ympärillä. "Omg, se on Louis Tomlinson!!" Korkea ääni huusi kovaa. Olin edelleen peloissani, vaikka minulla oli tunne, että ne voisivat olla faneja. En sano, että se olisi kovin hyvä asia, mutta ainakaan he eivät olisi tappaneet meitä, toivottavasti.

"Moi, mitä te täällä teette?" Harry kysyi ystävällisesti ja laski pesäpallomailan maahan. "No.. Olemme halunneet nähdä teidät jo pitkän aikaa, mutta ette ole vastanneet twiitteihimmr, sähköposteihimme tai huutoihimme, joten päätimme tulla käymään!" Toinen tyttö sanoi.  "Ja sekö oikeuttaa teidät murtautumaan kotiimme keskellä yötä?" Kysyin hieman naurahtaen. "No ei... Mutta me vaan ajateltiin.. Tarkoitan... Rakastatte fanejanne.. Ja me olemme suurimpia sellaisia ikinä!!" Toinen sanoi innostuneesti.

"Kyllä me rakastamme fanejamme, mutta tämä oli jo vähän liikaa." Kävelin heidän luokseen ja halasin heitä. He kiljahtivat innoissaan. "Oli tosi kiva tavata teidät, mutta nyt joudun pyytämään teitä poistumaan." He näyttivät pettyneiltä mutta nyökkäsivät. Ohjasin heidät ulos ovesta. Käännykn katsomaan virnuilevaa poikaystävääni. "Noh.. Se oli aika... Vau.." Kaikki mitä hän pystyi sanomaan. "Hahhah joo, en oo ennen kuullu ees moisesta. Mennään takas nukkuu, mieheni!" Hymyilin hänelle. Hän heitti minut sängylle ja kömpi sen jälkeen itsekin.

Annan näkökulma

Louis Tomlinson halasi minua! Ja olin hänen talossaan! Herranjumala!!
Jenni, rikospartnerini, meni toiseen bussiin, asuimmehan ihan toisella puolella kaupunkia. Hän ei tiennyt salaisesta juonestani. Nimittäin, otin Loun puhelimen kun halasin häntä! Se kävi niin helposti!  Hahahahaahh minulla on Louis Tomlinsonin puhelin!!

Hyppäsin bussista ja juoksin nopeasti kotiin. Menin sisälle pieneen ja ahtaaseen asuntooni. Etsin puhelinta taskuistani, en löytänyt sitä. Otin taskulliset vaatteeni pois ja heilutin niitä ilmassa jos se olisi tippunut sieltä. Ei mitään. Etsin sitä laukustani, ei. En löytänyt sitä mistään. Hitto! Se jäi varmaankin bussiin!

Saaran näkökulma

Hyppäsin bussiin aamukolmelta, kun vihdoin pääsin töistä. Minun piti lähteä jo puoliltaöin mutta ei! Laura päätti soittaa, että on tullut kipeäksi, juuri ennen oikean työvuoroni päättymistä, kiva. En sano että vihaisin työtäni, en. INHOAN SITÄ! Enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Kuka haluaa työskennellä supermarketissa? Mutta minun on pakko, tarvitsen rahaa koulunkäyntiin. Haluaisin kovasti meikkitaiteilijaksi, siihen tarvitsen tutkinnon, tutkinnon saa koulusta, koulunkäymiseen tarvitsen rahaa.. Vihaan tätä.

Otin paikan, jossa oli vähiten ihmisiä ympärillä. Haisin hieltä ja en halunnut puhua kenellekkään. Kaikki mitä nyt halusin oli, että pääsisin kotiin, kaatua sängylle, käpertyä pieneksi ja kuolla. Okei en ihan kuolla vaan kadota. Misssä minun taitoni tulla näkymättömäksi? Onhan Harry Potterillakin sellainen taito, miksei minullakin?

Heräsin ajatuksistani, kun joku värisi allani. Häh? Otin esineen altani, huomasin sen olevan iphone. Joku soitti siihen. Varmaan vahingossa jättänyt sen tänne.

"Haloo?" Vastasin. "Katsos, tiedän että rakastat minua ja kaikkea, mutta se ei oikeuta sinua varastamaan mieheni puhelinta tai murtautumaan meidän taloomme keskellä yötä!" Joku huusi puhelimeen. "Umm, löysin tämän puhelimen bussista juuri äsken, ja anteeksi mutta en rakasta sinua." Naurahdin hieman. Sitten tuli hiljaista.

"Onko se se hullu akka!" Kuulin jonkun sanovan takaalla. Miksi he luulivat että olen hullu akka? Ehkä hullu, mutta mistä he sen tietäisivät? "Anteeksi, kuka puhuu?" Joku kysyi. Hänellä oli brittiaksentti ja se sai hänet kuulostamaan todella söpöltä. "Saara.. Calder.. Enkä ole hullu akka. Ehkä meidän pitäs tavata, että voin antaa tän sulle takasin." Sanoin ja aloin jo ärsyyntyä.

"En usko, että se on mahdollista, en saa mennä ulos ilman henkivartijaa." Miksi hänellä on henkivartija? En sanonut siitä mitään, koska en halunnut olla ilkeä. "Sano sille hullulle akalle että tulee konserttiin huomenillalla!" Taas joku huusi taustalla. "Okei. Olisko mahdollista, että tulisit One Direction-bändin keikalle huomenillalla? Minä olen siellä." Brittiaksentti sanoi. "Umm, okei, mihin aikaan?" Kysyin. "Noin puoli 6? Mene taakse ja sano makaroonilaatikko, se voi olla salasanamme. Kysy Louta." Hän sanoi ihmeen rauhallisesti. Luulen, että hän on joku bäkkärityöntekijä tai jotain. Onneksi en ole töissä huomenna, joten on ok että käyn siellä. "Okei, nähdään!"

"Moikka, Saara!" Hän sanoi söpösti. Kuvittelin miltä hän näytti. Turhaan. Hän ei kiinnostuisi minusta, koska en ole nätti. Olen tosi epävarma ulkonäöstäni, eikä minulla ole itsevarmuutta puhua vastakkaiselle sukupuolelle, melkein ikinä. Kiitin bussikuskia ja hyppäsin bussista. Minuutissa avasin ovenk kotiini, sotkuiseen sellaiseen. Heittäydyin sängylle ja nukahdin heti, meikit naamassa ja vaatteet päällä. Ainoa asia, jota hieman ajattelin, oli, että haluan kuulla Loun äänen uudestaan.