What could be worse #17

CARRIEN NÄKÖKULMA

Istuin vessassa tunnin itkien. En tiedä mitä tehdä. Harry varmaan vihaa minua tai luulee minua hulluksi. Varmaan kumpaakin.
Epävarmuuteni hukuttivat minua. Ruma, inhottava, rikkinäinen. Ensimmäistä kertaa ne iskivät näin rajusti. Tapa itsesi. Pelotin itseäni. Huomasin itseni miettimästä, kuinka helppoa kaikilla olisi, jos en olisi täällä. Ei tarvitsisi miettiä enää Harryn tai minun tunteita. Ei tarvitsisi enää kuunnella ja katsella, kun koko maailma vihaa minua. Kaiken lisäksi, ei tarvitsisi enää elää syyllisyydessä siitä, että tapoin äitini. 
Katson vasemman käden hihaan, kättäni kutittaa. Nousen, nappaan tutun veitseni ja menen takaisin lattialle istumaan. Nostan hihaani ja vedän veistä ihollani rajummin kuin koskaan. Menetän hallintani ja jatkan vain, vaikka verta valuu housuilleni, lattialle, kaikkialle.
Oloni alkaa heiketä nopeasti ja kyyneleet tippuvat paidalleni. Yhtäkkiä joku koputtaa oveen. Tunnen pyörtyväni. Ovi aukeaa ja sieltä tulevat Harry ja Liam. Heidän ilmeensä muuttuvat sekunneissa huolestuneista kauhistuneisiin.

''Soita ambulanssi!!'' Liam huudahti. Kerkeän vielä kuulla juoksemista ja lisää huutoa. En jaksa enää välittää, pian en enää olisi täällä. En pysty enää pitämään silmiäni auki. Tunnen käden poskellani ja raotan silmiäni vielä hetkeksi.
''Carrie, pysy hereillä!'' Harry sanoo.
''Rakastan sua, mä oon pahoillani'' kuiskaan ja suljen silmäni.
''Ambulanssi on täällä!'' Simon huutaa alhaalta. Se on viimeinen asia ennen kuin vajoan pimeyteen.

*

Kuolemani on rauhallinen. Tai niin ainakin luulen tämän olevan sitä. Istun takapihallamme Rhode Islandilla. Tunnen viileän tuulen kasvoillani. Nousen ylös ja kävelen sisään. Heti kun astun sisälle, haistan äidin tekemät browniet. Juoksen keittiöön. Siinä hän on, pitkät värjätyt vaaleat hiukset ja siniset silmät. Seison oviaukolla ja tuijotan häntä. Hän kääntyy minuun päin, hänellä on tekemäni essu päällä. Hän hymyilee ja näyttää onnelliselta. Alan kävellä häntä kohti..

*

Avaan silmäni, todellisuus iskee vasten kasvojani. Se oli vain unta, pelkkää unta.
Katson ympärilleni, monitoreja ja valkoinen puhdas huone. Olen sairaalassa. Katson kättäni, viillot ovat tikattu. Ihoni on aivan punainen. 
Kuulen pientä tuhinaa vierelläni ja näen Harryn nukkuvan tuolilla, kiharat peittävät hänen kasvojaan. En voinut muuta kuin hymyillä.
Kokeilen koskettaa vasenta kättäni, mutta se sattuu niin paljon, että voisin huutaa kivusta. Mietin, mitä kaikki ajattelevat tästä. He varmaan lähettävät minut hullujen huoneelle. Kuulen askeleita oven ulkopuolella, joten suljen silmäni ja teeskentelen nukkuvaa.
''Sairaalaruoka on ihan kauheeta'' Niall mumisee. Kuulen lisää askeleita ja oven avautuvan ja sulkeutuvan.

''Milloinkohan hän herää?'' Danielle kysyy.
''Lääkäri sanoi, että milloin hyvänsä'' kuulen Simonin sanovan.
''Eikö hänen ystävänsä Lulun pitäisi olla täällä kohta?'' Bianca kysyy.
''Joo, lento laskeutuu tunnin päästä'' Liam vakuuttaa.
''Kyllä mä huomasin, että hän käyttäytyy vähän oudosti, mutta en mä tällasta odottanut'' Sadie huokaisee.
''Mä voin mennä hakemaan Lulun'' Niall ilmoittaa.
''Mä tuun mukaan'' Louis sanoo kuulostaen väsyneeltä. Herrajumala, kuinka paljon ihmisiä täällä oikein on??
''Harry ei ole lähtenyt tästä huoneesta kertaakaan..'' Zayn huokaisee.
''En tiedä mitä tehdä'' Simon sanoo.
''Mitenköhän kauan hän on tehnyt sitä?'' Perrie kysyy hiljaa.
''Hetken aikaa..'' Danielle vastaa.
''Meidän pitäisi lähteä nukkumaan, Lulu tulee puolen yön aikaan. Voidaan tulla takaisin aamulla'' Simon ehdottaa.
''Entäs Harry?'' Zayn kysyy.
''Hän on niin itsepäinen, ettei edes kannata yrittää'' Louis sanoo.
''Louis on oikeassa, hän tulee kun itse haluaa'' Liam huokaisee.

Kuulen kaikkien lähtevän ja sulkevan oven perässään. Avaan silmäni ja katson Harryyn. Hetken päästä hän alkaa heräilemään ja suoristaa selkäänsä. Hän katsoo minua suoraan silmiin.
''Miksi sä teit niin?'' hän kuiskaa. Puren huultani hermostuneena.
''En mä voinut tehdä muuta'' yritän kertoa.
''Mua pelotti.. Me ei tiedetty, selviätkö sä'' Harry sanoo murtuneena.
''Anteeksi..'' sanon hiljaa.
''Älä enää ikinä tee noin, mä melkein menetin sut'' Harry sanoo ja ottaa käteni omaansa. En voinut sanoa mitään, annan vain kyyneleiden tulla.
''Kuinka kauan?'' hän kysyy ja silittää kättäni. 
''Päivä tai kaksi ennen hautajaisia'' myönnän, vaikken melkein pystynyt.
''En aio vaatia selitystä sulta, mutta lupaa mulle. Ei enää ikinä'' Harry sanoo ja katsoo minuun. 
''Mä yritän parhaani'' sanon. 
''Jos susta joskus vielä tuntuu että haluat tehdä niin, niin tuu mun luo ja sano siitä'' Harry sanoo vakavana.
''Okei'' sanon ja nyökkään. Harry nousee ylös ja halaa minua.
''Mä rakastan sua'' 

Sydämeni melkein pysähtyy, hän rakastaa minua. 
''Mäkin rakastan sua'' sanon ja halaan Harrya takaisin.
''Tuu tähän'' sanon ja osoitan paikkaa vieressäni. Harry hymyilee ja tulee viereeni laittaen kätensä ympärilleni. Hän silittää haavoittuneita käsiäni.
''Kaikki on hyvin. Mä oon sun kanssa aina, mä rakastan sua niin paljon'' Harry kuiskaa korvaani ja suutelee poskeani.
Ensimmäistä kertaa tunnen itseni rakastetuksi, hyväksytyksi ja onnelliseksi. Suljen silmäni ja annan itseni nukahtaa Harryn kainaloon.